Kokoomus on jäänyt keskustan taakse

Keskusta on Suomen suosituin puolue. Yle Uutisten syyskuun mittaus kertoo, että keskustan kannatus on yli 23 prosenttia. Keskusta on nyt selvästi suurin puolue.

Kaikkien muiden suurten puolueiden kannatus on laskenut. Kokoomuksen kannatus on yli 20 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus on alle 17 prosenttia ja SDP:n yli 15 prosenttia.

Keskusta on mennyt selvästi kokoomuksen ohi. Keskusta ja kokoomus ovat kilpailleet siitä, kumpi on suurin puolue. Suomessa on vaalit ensi keväänä, ja suurimmalla puolueella on hyvä mahdollisuus saada pääministerin paikka itselleen. Pääministerin paikka on nyt kokoomuksella, keskusta ei ole hallituksessa.

Estonia upposi 20 vuotta sitten

Matkustajalaiva Estonian onnettomuudesta on kulunut 20 vuotta. Estonia upposi mereen syyskuussa 1994. Laiva oli matkalla Tallinnasta Tukholmaan.

Estonian onnettomuudessa kuoli 852 ihmistä. He hukkuivat Itämereen. Suurin osa kuolleista oli ruotsalaisia ja virolaisia.

Estonia upposi mereen kovassa myrskyssä. Uppoamispaikka on lähellä suomalaista Utön saarta.

Ontaken tulivuori purkautui Japanissa

Japanissa on tapahtunut tulivuorenpurkaus. Japanin poliisi pelkää, että yli 30 ihmistä on kuollut purkauksen takia. Pelastustöissä on mukana poliiseja ja sotilaita.

Ontaken tulivuori purkautui lauantaina. Tulivuoresta lensi ilmaan tuhkaa ja kiviä. Vuoren pinnalla on nyt 20 senttimetriä tuhkaa.

Ontaken tulivuori on yli 3000 metriä korkea. Vuorella käy paljon kiipeilijöitä.

Moottoritien tunneli suljettiin

Moottoritien tunneli on ollut sunnuntaina kiinni Helsingin ja Tampereen välillä. Tunneli suljettiin Hämeenlinnan kohdalla. Tunneli oli kiinni pohjoisen suuntaan, etelään päin liikenne sujui.

Moottoritien tunneli suljettiin, koska sen katosta putosi iso kappale. Kappale oli palonsuojalevy, joka painaa melkein 30 kiloa. Tunnelin katosta on löytynyt lisää levyjä, jotka ovat rikki. Ne otetaan katosta pois.

Viranomaiset sanovat, että samanlaiset tunnelit tarkastetaan koko maassa.

Siilit valmistautuvat talveen

Siilit liikkuvat nyt syksyllä. Siilitutkija Anni Rautio kertoo, että siili lähtee syksyllä pihalta metsään. Siili rakentaa monta pesää ja valitsee sitten yhden talvipesäksi.

Siilin täytyy myös syödä paljon syksyllä, että se selviää talvesta. Paksu rasvakerros antaa siilille suojaa ja energiaa talvihorroksen aikana. Horros on kuin syvää unta.