Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) toteaa, että muutos suomalaisten Venäjä-peloissa on merkittävä ja syytä ottaa vakavasti, mutta "syytä hysteriaan ei ole".

Helsingin Sanomat kertoi lauantaina, että suomalaisten Venäjän-pelko on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa.

– Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikassa yksimielisyys on valttia, Timo Soini korostaa lauantaina lähettämässään tiedotteessa.

Hän sanoo pitävänsä tärkeänä, että eduskunta, hallitus ja presidentti muodostavat yhdessä Suomen linjan. Soinin mielestä tässä on onnistuttu hyvin.

– Keskustella pitää ja pohtia asioita epäsovinnaisestikin. Keskustelun jälkeen määritetään kanta, jonka takana ollaan, sillä Suomella voi olla vain yksi ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Soini sanoo.

Soinin mukaan perussuomalaiset tukevat puolustusmäärärahojen korottamista.