Rauman kokoomus toivoo, että TVO pyrkisi vielä jättämään Olkiluoto 4:n rakentamislupahakemuksen. Hallitus ei myöntänyt torstaina jatkoaikaa hakemuksen jättämiselle, joten TVO:n on jätettävä se viimeistään ensi vuoden kesäkuussa.
Rauman kokoomuksessa toivotaan, että TVO tekisi kaikkensa, jotta se pystyisi jättämään hakemuksen kesällä. Niin Olkiluoto 4:sta päästäisiin rakentamaan.
TVO ei kerro ratkaisuaan
TVO ei ole vielä suostunut sanomaan, pystyykö se jättämään hakemuksen aikataulussa. Arvioiden mukaan tämä on hankalaa, koska Olkiluodon kolmosreaktorin rakentaminen on viivästynyt pahasti.
– Olemme olleet tiiviisti yhteydessä eduskuntaryhmäämme pyrkien välittämään alueellisen näkökulman. Haluamme uskoa valtioneuvoston päätöksen nopeuttavan rakentamislupahakemuksen jättämistä, kokoomuksen valtuustoryhmä viestittää kannanotossaan.
Olkiluoto 4 on erityisen tärkeä projekti Rauman seudun työllisyyden kannalta. Turun yliopiston tutkija Saku Vähäsantanen arvioi eilen Yle Satakunnalle, että ydinvoimalan suunnitelman kaatuminen näkyisi muutenkin rakennemuutoksesta kärsivällä Raumalla vahvasti.
Myös Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo on arvioinut, että nelosreaktorin rakentamatta jättäminen on kova isku Rauman seudulle.
Rauman kokoomusryhmä ilmoittaa tekevänsä edelleen töitä sen eteen, että Suomeen myönnetään uusia ydinvoimalupia.