Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen eriarvoisuutta koskeneen välikysymyksen jälkeisessä äänestyksessä. Luottamus annettiin äänin 97-84. Tyhjää äänesti 10 ja poissa oli kahdeksan edustajaa.

Hallituksesta lähdössä olevat vihreät äänestivät ilmoituksensa mukaisesti tyhjää. Vihreiden lähtö tapahtuu virallisesti perjantaina. Siihen asti ympäristöministeri Ville Niinistö ja kehitysministeri Pekka Haavisto toimivat toimitusministereinä, eivätkä osallistu hallituksessa poliittiseen päätöksentekoon.

Muutoin äänestys meni tavanomaisesti, eli hallituspuolueiden edustajat äänestivät luottamuksen puolesta ja opposition edustajat sitä vastaan. Poissa oli neljä edustajaa sekä hallituksen että opposition riveistä.