Pääministeri Alexander Stubbin mukaan hallituspuolueet löysyvät sovun uudesta salkkujaosta lopulta helposti.
– Mnusta oli hirveän tärkeää, että kaksi isoa puoluetta saivat ministerisalkut ja yhtä tärkeää oli se, että pienet puolueet saivat tärkeitä tehtäviä hallituksen sisällä.
Stubbin mukaan ympäristöministerin vastuulla on vielä paljon tärkeää lainsäädääntötyötä, joka liittyy luonnonvaroihin, normien purkuun, sääntelyyn ja lupiin.
– Toki tässä on 6 - 7 kuukautta aikaa, ei tässä maailmaa mullisteta mutta viedään sitä ainakin oikeaan suuntaan, Stubb totesi.
Stubb oli tyytyväinen, että ympäristöministerin salkku palasi kokoomukselle pitkästä aikaa. Edellinen kokoomuslainen ympäristöministeri oli Sirpa Pietikäinen 1990-luvun alussa.
Stubbin mukaan uudeksi ministeriksi valitaan joku kokoomuksen kansanedustajista.
– Tarvitaan osaava ja kykevenä ministeri, joka tulee kokoomuksen sisältä, Stubb sanoi.