Kanta-Häme saattaa saada toisen ministerin sisäministerin Päivä Räsäsen (kd.) lisäksi.
Yle Hämeen saamien tietojen mukaan forssalainen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen on vahvasti nousemassa ympäristöministeriksi.
Kokoomuksen puoluejohdon keskusteluissa loppusuoralla ovat olleet esillä yhä myös kansanedustajat Heikki Autto ja Jukka Kopra.
Stubb esittää oman ehdotuksensa kokoomuksen puoluehallitukselle, jonka esityksestä eduskuntaryhmä päättää lopulta uuden ministerin nimen.
Nykyinen ympäristöministeri Ville Niinistö saa eron perjantaina, jolloin on tarkoitus esitellä presidentille uudet ministerit.
Grahn-Laasonen työskenteli Alexander Stubbin lehdistöavustajana hänen ulkoministerikaudellaan. Hän on nykyisin kokoomuksen 1. varapuheenjohtaja.
Valtiotieteiden maisteri Sanni Grahn-Laasonen istuu eduskunnassa ensimmäistä kauttaan.