Kokoomuksen orimattilalainen kansanedustaja Kalle Jokinen pitää Fennovoiman ydinhanketta välttämättömänä Suomen energiatuotannon kannalta. Hän toivoo, että myös Loviisassa sijaitsevia Fortumin ydinvoimaloita ryhdytään pikaisesti uusimaan.

Rakentamisella olisi työllistämisvaikutuksia myös Päijät-Hämeeseen.

Edes venäläisyhtiön, Rosatomin osuus Fennovoiman yhdinvoimalahankkeessa ei Jokista huoleta.

– Jos Ukrainan kriisiä ei olisi päällä, tässä ei olisi tällaista jännitettä. Sen takia asia täytyy ratkaista taloudellisena kysymyksenä, Jokinen muotoilee.

Kaikkia hallituksen Fennovoima-ratkaisu ei miellyttänyt. Vihreiden lähtö hallituksesta pakottaa pohtimaan uudelleen ministerien salkkujakoa.

Kalle Jokinen ottaa Yle Lahden nettistudiossa kantaa myös siihen, miten hänen mielestään salkkujako tulisi hoitaa.