Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei sulje pois mahdollisuutta, että Suomessa järjestettäisiin ennenaikaiset vaalit. Soini kommentoi asiaa lauantaina eli samana päivänä, jolloin vihreiden lähtö hallituksesta sai sinetin.
– Suomi tarvitsee käänteen. Se on mahdollista vain uuden hallituksen kautta, joka tulee muodostaa uusien vaalien kautta. Suomeen on muodostettava, vaalituloksen perusteella vankka enemmistöhallitus ilman takiaispuolueita, Soini kommentoi Sastamalassa.
Soinin mukaan "vankka enemmistöhallitus" merkitsee käytännössä kolmen ison puolueen yhteishallitusta.
– Aikaa ei ole hukattavaksi, vaalien aikaistusta ei voi sulkea pois, sillä Perussuomalaiset eivät tule pelastamaan eduskuntaäänestyksissä sixpäkin tynkää.
Kuuden puolueen hallituksesta irtautui ennen vihreitä jo vasemmistoliitto. Soini sanoo, että luonnottoman laaja hallituspohja oli tuomittu tuhoon.
– Se syntyi ainoastaan siksi, että EU-politiikan suuntaa ei suostuttu muuttamaan. Hallitukseen menivät ne, jotka jatkoivat tukipakettipolitiikkaa. Sen tulokset euroalueella ovat kaikkien arvioitavissa.
Perussuomalaiset ovat Soinin mukaan "valmiita rohkeisiin ja ennakkoluulottomiin päätöksiin".