Suomen ja Baltian maiden tukemiseen perustuvalle Suomen mallille haetaan tukea viikon päästä Maatalousneuvoston kokouksessa Milanossa. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo neuvotteli asiasta tänään Helsingissä vierailleen maatalouskomissaari Dacian Cioloșin kanssa. Venäjän vientikielto aiheuttaa Orpon mukaan erityisen paljon ongelmia Suomelle ja Baltialle.

Myös maan hallituksen päättämän 20 miljoonan euron tuen jakamisesta haettiin yhteistä näkemystä komission kanssa. Keskustelujen pääaihe olivat kuitenkin EU:n tukitoimet suomalaiselle maataloudelle ja erityisesti maitosektorille.

Orpo piti neuvotteluja onnistuneina.

– No me ollaan vielä jätetty niistä summista puhuminen. Me ollaan haettu sitä tapaa, miten tämä saadaan tehtyä.

Suomen kanta lähtee siitä, että EU:n tukitoimia pitää kohdistaa niille alueille, ja niille tuotantomuodoille ja tuottajille, jotka kärsivät Venäjän pakotteista eniten. Erityisesti maitotuotteiden osalta tukitoimien pitäisi silloin kohdistua Suomeen ja Baltian maihin.

– Meidän mielestämme komission pitäisi räätälöidä nimenomaan Baltian maille ja Suomelle oma kompensaatiomallinsa. Ja kaikista helpointa olisi tietenkin, että me pystyisimme käyttämään olemassa olevaa maatalouden tukijärjestelmää ja sitä kautta maksamaan ja kompensoimaan tuottajille heidän menetyksiään.

Suomi jatkaa Baltian maiden kanssa tiivistä yhteistyötä oikean mallin löytämiseksi. Seuraava tärkeä etappi on Orpon mukaan viikon päästä Maatalousneuvoston kokoontuessa EU:n puheenjohtajamaassa Italiassa.

– Siellä on tarkoitus sitten saada tukea tälle alueelliselle ratkaisulle, ja sen jälkeen komissio pystyy aika nopeasti käsittääkseni liikkumaan ja tekemään ratkaisuja.

Suomen maitosektorin vienti Venäjälle on ollut kaikkein suurinta Euroopassa. Orpo lupaa maidontuottajien ongelmille mahdollisimman pikaista apua. Tukirahojen pitäisi ilmestyä tuottajien tileille mahdollisimman pian.

– Kaikkemme me teemme, että nämä päätökset saataisiin aikaan lähiviikkojen aikana Europassa ja sen jälkeen sitten, että päästään maksatukseen. Se tehdään sitten niin nopeasti kuin järjestelmät sen sallivat. Mutta nyt olisi tärkeintä saada se päätös, että kompensaatiorahaa on tulossa.