Mistä on kyse?
Kokoomuksen satakuntalaiset piirijärjestöt ovat laatineet voimakassanaisen kannanoton elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) ydinvoimaesitystä vastaan.
Satakunnan kokoomuspiirin, kokoomusnaisten ja kokoomusnuorten kannanotossa vaaditaan Olkiluoto 4:n rakentamisluvan jatkoaikaluvan hyväksymistä.
– Puhtaasti poliittinen päätös hylätä jo kertaalleen eduskunnassa hyväksytty hanke, johon Satakunnan maakunta ja valtio eduskunnan päätöksen kautta ovat vahvasti sitoutuneet ja valmistautuneet, aiheuttaa epävarmuutta koko maakunnalle ja Suomeen, piirien kannanotossa todetaan.
Suurinvestointi tuo työtä
Satakunnan kokoomuslaiset muistuttavat, että miljardiluokan investointi on Satakunnalle merkittävä piristysruiske, jonka kaltaisia ei ole muita Suomeen saatavilla. Kannanotossa korostetaan ydinvoiman merkitystä Suomen energiaomavaraisuuden kannalta. Puolueyhteisöillä on myös ymmärrystä TVO:n ongelmiin Olkiluoto 3:n työmaalla.
– Yhdessä Posivan kanssa TVO on luonut muun muassa ydinjätteen loppusijoituksen, joka on maailmanlaajuisesti edistynein. Lisäksi TVO on tietoisesti tehnyt valinnan olla ydinenergiaratkaisuiden edelläkävijä. OL3 valmistuessaan tulee olemaan maailman laadukkain ydinvoimala, kokoomuslaiset toteavat.
"Fortumin sitouduttava"
Satakunnan kokoomuslaiset heittävät palloa myös TVO:n hallitukselle, jonka puheenjohtaja on Fortumin johtoon kuuluva Matti Ruotsala. Fortumin on arvioitu hyötyvän Olkiluoto 4:n kaatumisesta. Kokoomusjärjestöt haluavat Fortumin sitoutuvan voimakkaasti Olkiluoto 4:ään.
Valtioneuvosto tekee torstaina päätöksiä ydinvoimahakemuksista. SDP voi lykätä asiaa eteenpäin, sillä puolue haluaa myös Olkiluodon luvan eduskunnan käsittelyyn. Jan Vapaavuori esittää vain Fennovoiman hakemuksen hyväksymistä.