Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) lupaa hallitukselta nopeasti ratkaisuja maakaasuterminaalien rahoittamiseksi. Kotimaisten LNG-terminaalien tuet on tarkoitus viedä valtioneuvoston käsittelyyn lähiaikoina.
– Hallitus on luvannut niihin merkittävän määrän tukea ja ne on tarkoitus päättää ihan lähitulevaisuudessa, sanoi Vapaavuori eduskunnassa budjetin lähetekeskustelussa keskiviikkona.
Valtio on varannut nesteytetyn maakaasun terminaalien investointitukeen yhteensä 123 miljoonaa euroa. LNG-terminaaleja on suunniteltu Tornioon, Poriin, Raumalle ja Haminaan. Salon edustalle kaavaillaan kelluvaa terminaalia.
Sen sijaan Suomenlahdelle suunnitellun 500 miljoonaa euroa maksavan jättiterminaalin etenemisen Vapaavuori ei ottanut tarkemmin kantaa. EU-komissio hylkäsi kesäkuussa Suomen ja Viron esityksen terminaalitoimintojen jakamisesta maiden kesken. Suomalaiset haluavat nesteytetyn maakaasun terminaalin Inkooseen, virolaiset Paldiskiin.
– Tämä riita, keskustelu on edelleen kesken eikä meillä ole varmuutta siitä, tuleeko se Suomen puolelle, tuleeko se Viron puolelle vai jaetaanko se mahdollisesti. Harmi on myös se, että nyt olisi otollinen aika ja tämän komission aikana tämä olisi hyvä saada satamaan.
Vapaavuoren mukaan virkamiehet ovat joka viikko jossakin päin maailmaa asiaa edistämässä.
– Mutta niin se vaan on kun kaksi ystävällismielistä maata haluaa saman hankkeen, johon on odotettavissa iso tuki, niin se ei ole ihan helppo ratkaisu.