SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne haluaa aikalisän TVO:n ydinvoimalupapäätökselle. Valtioneuvosto päättää Fennovoiman ydinvoimaluvasta torstaina. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ihmettelee SDP:n poukkoilua. Hän on tuomassa torstaina hallitukseen esityksen, että Fennovoiman ydinvoimalupa pitäisi tuoda uudelleen eduskuntaan. TVO ei saa hakemaansa jatkoaikaa.
– On hyvän hallinnon mukaista, että kun on kaksi ydinvoima-asiaa samaan aikaan vireillä, ne myös käsitellään samaan aikaan. Tätä myös oikeuskansleri on pitänyt soveliaana tapana. Toivoisin, että voitaisiin kunnioittaa tätä ja ottaa kantaa asiaan, joka ei ole uusi ja josta on kuitenkin hallituksen sisällä informoitu jo aikaa sitten, Vapaavuori sanoo.
– On se tietenkin poikkeuksellista, että näin isojen asioiden osalta, jotka on ollut tiedossa jo kuukausia, vielä tässä vaiheessa jollekin isolle hallitusryhmälle tulee näin suurta päätöksentekemisen tuskaa.
Demarit peräävät lisätietoa TVO-asiasta
SDP:n eduskuntaryhmä on antanut ministereilleen valtuudet päätää Fennovoiman lupa-asiasta torstaina hallituksessa.
Sen sijaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren esittämästä Teollisuuden Voiman luvan jatkoajan hylkäämisestä SDP:n eduskuntaryhmä haluaa lisää tietoa. SDP aikoo jättää TVO:n hakemuksen pöydälle.
– Me haluamme vielä selvityksen, miksi TVO-asiaa ei tuoda eduskunnan käsittelyyn, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman.
– Tässä on kaksi eduskunnan jo viime vaalikaudella päättämää asiaa. Nyt niistä toiseen on tulossa eduskunnan käsittelyyn muutos aiempaan. Toinenkin hakemus [TVO:n jatkoaika] on haluttu muuttaa ja sitä ei tuoda eduskunnan käsittelyyn. Tästä nimenomaan halutaan selvyys, miksi erilainen käytäntö näiden kahden välillä.