Kokoomuksen puoluesihteerin tehtävät lokakuussa jättävä Taru Tujunen saattaa nousta Kuntien eläkevakuutuksen hallituksen puheenjohtajaksi sosiaali- ja terveysministeriksi siirtyneen Laura Rädyn (kok.) tilalle, kertoo keskiviikon Ilta-Sanomat.
Ilta-Sanomat kertoo kuulleensa suunnitelmasta kahdesta Kevaa lähellä olevasta lähteestä. Ilta-Sanomien mukaan Kevan valtuuskunta päättää Rädyn seuraajasta tällä viikolla.
Yle Uutisten keskiviikkoaamuna tavoittama Tujunen vahvisti, että hänen nimensä on ollut esillä kun ehdokkaista Kevan hallituksen puheenjohtajaksi on keskusteltu.
– Kokous, joka pidetään huomenna Porissa valitsee Kevan seuraavan hallituksen puheenjohtajan. Kokoomuksen sisällä pohditaan tällä hetkellä, kuka olisi se henkilö, joka tähän tehtävään mahdollisesti nimitettäisiin.
"Ei tätä ole missään päätetty"
Tujunen kiisti nimityksen olevan varma.
– Ei tätä ole missään päätetty, eikä tämä ole varmaa.
Tujunen korosti, että valinnan tekee huomenna kokoontuva Kevan valtuusto. Esitys Kevan hallituksen puheenjohtajasta tulee Kokoomukselta.
Kuntien eläkevakuutuksen hallituksen puheenjohtajan paikka on ollut poliittisin perustein jaettava luottamustehtävä. Paikka on jyvitetty Kokoomukselle. Mikäli paikkaa ehdotetaan Tujuselle, hän ei ole varma ottaako sen vastaan.
– En ole itse ratkaissut omaa kantaani tässä asiassa.
Poliittisista nimityksistä on kiistelty
Viestintätoimiston johtajaksi Kokoomuksen puoluesihteerin paikalta siirtyvä Tujunen ei halua kommentoida miltä nimitys näyttäisi, kun poliittisista nimityksistä on keskusteltu paljon viime viikkoina.
– Ehkä kannattaa odottaa se Kevan hallituksen puheenjohtajan valinta ja sen jälkeen lähteä arvioimaan sitä, että onko tehtävään tullut valituksi pätevä henkilö.
Poliittiset nimitykset aiheuttivat eripuraa aiemmin syyskuussa, kun ensimmäinen kauden kansanedustaja Lasse Männistöä (kok.) kaavailtiin ministeriksi siirtyneen Laura Rädyn seuraajaksi Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajaksi.
Männistö kuitenkin veti eropyyntönsä eduskunnasta, kun asiasta nousi kohu. Julkisuudessa paikanvaihtoa arvosteltiin "puliveivaukseksi" ja "tuolileikiksi".