Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) on innoissaan Satakuntaan Nakkilaan suunnitteltavasta Suomessa ainutlaatuisen laajasta aurinkovoimalasta.

– Olemme odottaneet, että nämä ison luokan aurinkovoimainvestoinnit lähtisivät Suomessakin liikkeelle. Aurinkopaneelien tuottavuus on parantunut Saksan vetämänä viime vuosina todella paljon. Nämä hankkeet ovat erittäin kannattavia myös Suomen olosuhteissa, ministeri Niinistö sanoo.

Käsitykset aurinkovoimasta vanhentuneita

Suomessa aurinkovoimalainvestointeihin on mahdollista saada 30 prosentin energiatuki. Ville Niinistön mukaan aurinkovoimaan on nyt todella mahdollista investoida. Pohjoinen sijainti ei tekniikan kehityksen ansiosta ole enää esteenä aurinkovoiman tuottavuudelle.

– Vielä viisi vuotta sitten pohjoisissa oloissa aurinkovoimaan liittyi paljon epäilyjä, mutta tekniikka on kehittynyt ja tuottavuuskehitys alalla on ollut hurjaa. Uusiutuvalla energialla on ollut aiemmin vaikeuksia päästä sähköverkkoon. Nyt sähköverkkoa tehdään älykkäämmäksi ja siirtomaksut hajautetuilla ratkaisuille ovat kohtuullisempia kuin aikaisemmin.

Niinistön mukaan käsitykset aurinkovoiman kannattamattomuudesta ovat vanhentuneita ja sen riskit ovat pienempiä nykyisin.

– Millään muulla energiatuotannon alalla ei ole ollut näin suurta kannattavuuden nousua ollut näin lyhyessä ajassa. Nykyään myös hajasäteistä voidaan tuottaa energiaa kaikkina vuoden aikoina.

Aurinkovoiman omatuotanto verottomaksi?

Ympäristöministeri uskoo vahvasti aurinkovoiman olevan yksi suuri tulevaisuuden energiantuotantomuoto myös Suomessa. Verohelpotuksella saataisiin kotitaloudet tuottamaan sähköään omilla paneeleilla.

– Aurinkovoimalat alkavat nopeasti tuottaa pääomaa nopeasti. Jos omaa sähköä saisi tuottaa verotta aurinkovoimalla, kotitalouskohtainen tuotanto lähtisi nousuun. Suomessa on myös teollisia investointeja aurinkovoiman tuotantoon tulossa, kunhan nämä ongelmat saadaan nopeasti ratkaistua, Ville Ninistö sanoo.