Harvoin kirjoituksensa aloittaa sanomalla, että olin väärässä. Kun komission puheenjohtajaksi nimettiin Luxemburgin pitkäaikainen pääministeri ja euroryhmän entinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, ajattelin, että mikään ei unionissa muutu.
Merkittävät tehtävät menevät liian usein palkkiovirkoina ansioituneille pitkäaikaisille unionilaisille, mutta Junckerin valinta osoitti oman ennakkoluuloni vääräksi. Juu, kyllä harmaantunut Juncker on ansioitunut EU-työssään, mutta olisiko hänestä vetämään unioni kuilun partaalta uusilla ideoilla, tempolla ja tahdolla? EI, sanoin kesäkuussa, KYLLÄ, sanon syyskuussa.
Vanha kehäkettu, henkeen ja vereen eurooppalainen Juncker sai aikaan sen, missä niin moni on aiemmin epäonnistunut: muuttamaan komission diplomaattisen toimintaperiaatteen, jossa kaikki saavat jotain, mutta ennen kaikkea yhtä paljon. Kaikki eivät saaneet yhtä paljon. Juncker on tarkkaan miettinyt, mitä EU:n tila, vaalilupaukset ja hänen kirjoittamansa komission toimintaohjelma tarkoittavat. Ne tarkoittavat uudistumista ja uudistuminen on aina parasta aloittaa omasta talosta.
Junckerin komissio aloittaa työnsä 1.11., jos parlamentti niin suo. Yksittäisten komissaariehdokkaiden kuulemiset alkavat hetimiten joten europarlamentaarikoillakin on vain vähän aikaa tutustua siihen, mitä Juncker tarjoaa. EU-parlamentti osoittaa valtansa pudottamalla vähintään yhden ehdokkaan ihan noin periaatteesta, mutta suurempi pala purtavaksi on komission uusi rakenne.
EU:n laajentuessa on käynyt yhä mahdottomammaksi yhden henkilön johtaa 27 komissaaria, joilla kaikilla on oma valtakuntansa, valtansa, tahtonsa, poliittinen pelinsä ja niin edelleen. Lissabonin sopimus antoi jo mahdollisuuden vähentää komissaarien määrää, mutta pieni jäsenmaa Irlanti lupautui kansanäänestyksien kautta sopimuksen taakse vain ja ainoastaan, jos jokainen maa on edustettuna.
Juncker ei koske komissaarien määrään vaan komission rakenteisiin. Nyt seitsemällä varapuheenjohtajalla on X määrä salkullisia komissaareja ohjattavanaan, veto-oikeus lakiesityksiin ja käytössään allaan olevien komissaarien virkakoneistot ja komission pääsihteeristö.
EU:n haasteet nyt ja viisi vuotta sitten ovat kuin eri maailmoista. Viisi vuotta sitten EU vielä laajeni, nyt laajentumiskomissaaria ei enää ole. En muista käyneeni Barroson I komission (2004–2009) energiakomissaarin lehdistötilaisuudessa kun vasta Georgian sodan (2008) takia; nyt Juncker nimitti slovenialaisen varapuheenjohtajan vetämään energiaunionia allaan seitsemän komissaarin salkkutehtävät, mukana ilmasto-, energia-, liikenne-, sisämarkkina-, teollisuus-, ympäristö- ja aluekysymykset.
Yhtä lailla Jyrki Katainen (kok.) vetää kahdeksan komissaarin porukkaa. Mukana on kaikki merkittävimmät talouteen liittyvät salkut. Perinteisen taloussalkun Olli Rehniltä (kesk.) perineen Kataisen tehtävää jatkaa ranskalainen Pierre Moscovici. Hän on jo ehtinyt vähätellä varapuheenjohtajan roolia, mutta jos Junckerin suunnitelma pitää, Moscovici joutuu vihdoin puuttumaan myös oman maansa liialliseen budjettialijäämäongelmaan tai muutoin syyttävä sormi osoittaa suoraan sylttytehtaalle.
Britanniassa on juhlittu lordi Hillin rahoitusmarkkinasalkkua mahtavana voittona maalle elintärkeällä alalla, parlamentissa talousliberaali ehdokas on nostanut karvat pystyyn demarileirissä.
Moscovicin ja Hillin salkut on uudessa komissiossa alistettu peräti kahden varapuheenjohtajan seurantaan: Jyrki Kataiselle ja Latvian varapuheenjohtajalle, entiselle pääministerille Valdis Dombrovskisille. Ensimmäinen on vastuussa kasvusta ja työllisyydestä, toinen eurosta. Molemmat ovat tunnettuja kovan talouskurin miehiä. Katainen edustaa EU:ta G20-kokouksissa, Dombrovskis komissiota euroryhmän kokouksissa.
Juncker on saattanut olla ovela tai ainakin yrittää olla: pitää britit EU:ssa mieluisan salkun avulla ja tuhlaavat ranskalaiset löyhässä hirressä.
Lukuun ottamatta parlamentin puhemiehen tehtävää EU:n suurvalta Saksa on jäänyt melko näkymättömäksi nimityksissä. Komissaari Günther Oettinger siirtyy energiatehtävistä digitaalimaailmaan. Saksan vahvuus EU:n päätöksenteossa ei ole koskaan perustunut näkyviin ja korkeisiin virkoihin vaan yksinkertaiseen tosiasiaan, että Saksa on EU:n talousmahti. Ei sitä tarvitse alleviivata. Liittokansleri Merkel operoi ja vetää naruista mieluummin taustalla ja se on toiminut vallan hyvin Saksan etujen parhaaksi.
On tietysti selvää, että komission uudistus ei etene mutkattomasti. Muutosvastarinta on ihmisen geeniperimässä aina ainakin piilevänä. Komissaarien näkyvyys ja vaikutusvalta on aina ja ennen kaikkea tärkeää kotiyleisölle. Suomessa oppositio on jo ehtinyt tyrmätä Kataisen varapuheenjohtajuuden. Vähättely taitaa olla vaalipeliä, kun uusia tehtäviä ei ole hoidettu vielä päivääkään.
Itse komission linnakkeessa, Berlaymontissa, virkakoneisto saattaa olla eniten hämillään. Näkymätön valta on tottunut palvelemaan yhtä, ei kahta. Kaikkein vähiten se on tottunut jakamaan tietoa yli rajojen.
Nyt ei voi kuin odottaa. Parlamentti hieroo jo karvaisia käsiään päästäkseen kyseenalaistamaan komissaariehdokkaiden kyvyt ja uskottavuuden, mutta samalla myös arvioimaan Junckerin uudistusta.
Toivottavasti uudistus tuo takaisin edes osan niistä miljoonista työpaikoista, jotka viime vuosina ovat kadonneet eurokriisin raunioihin.
Susanna Turunen
Kirjoittaja on Yle Uutisten EU-erikoistoimittaja