Jos Ulvilan surman syyttäjä sai eilen vahvistusta omilta todistajiltaan, sai sitä tänään jutun puolustus.

Tänään aamupäivällä todistanut ex-tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti pysyy kannassaan. Hän ei näe mitään merkkejä Anneli Auerin syyllisyydestä. Joutsenlahti kuitenkin sanoo, että Auerin mahdollinen syyllisyys otettiin huomioon heti tutkinnan alkuvaiheessa. Siitä ei kuitenkaan Joutsenlahden mukaan ollut minkäänlaisia merkkejä.

– Eikä ole vieläkään, Joutsenlahti sanoi tänään oikeudessa.

Joutsenlahti puolusti myös paljon kritiikkiä saanutta esitutkintaa. Hänen mukaansa se tehtiin tarkasti ja huolellisesti. Siitä hän sanoo olevansa kuitenkin yllättynyt, että omat tutkijat arvostelevat nyt tutkinnan kulkua voimakkaasti.

Iltapäivällä todistanut tutkija kertoikin Vaasan hovioikeudelle, että kolme tutkintaryhmän poliisia kirjasi ylös niitä seikkoja, joihin heidän mielestään pitäisi kiinnittää paremmin huomiota. Tuo muistiinpano annettiin päätutkijalle, jota oikeus kuulee myöhemmin.

Veritutkija kumoaa kollegansa näkemykset

Eilen Porin oikeustalolla todisti tutkija, joka oli täysin varma Auerin syyllisyydestä. Hän on tutkinut verijälkiä ja oli niiden perusteella täysin varma siitä, ettei talossa ollut ulkopuolisia.

Tänään oikeudessa oli toinen verijälkitutkija. Keskusrikospoliisissa työskentelevä todistaja on eilen todistaneen kurssikaveri, mutta eri mieltä. Tänään todistanut tutkija on ollut kaksi kertaa mukana rekonstruktiossa, jossa tutkittiin veren kuivumisaikoja surmapaikalla. Tarve tutkimukseen tuli, koska tapahtumapaikalla ei ollut esimerkiksi ambulanssihenkilökunnan jälkiä.

Todistajan mukaan ohut verikerros ehti kuivua 8 minuutissa niin paljon, että siihen ei enää jälkiä jäänyt. Toisaalta paksumpi verikerros ei kuivunut vielä 26 minuutissakaan.

Tästä todistaja tekee oikeudelle sen johtopäätöksen, että veri on voinut kuivua jo ennen ambulanssin paikalle tuloa.

Sama todistaja vertasi myös uhrin jälkiä kasvoissa ja mahdollisia surmavälineitä. Todistajan mukaan välineessä oli kaksihaarainen pää. Todistaja yritti myös selvittää, millä terassin oven ikkuna rikottiin. Tämä ei todistajalle selvinnyt.