Sadat ihmiset tulivat tapaamaan Sauli Niinistöä Ivalon torille tiistaina. Presidentti oli puoleksi epävirallisella ja puoleksi virallisella käynnillä Inarin kunnassa. Pääosin presidentin päivä sujahti Inarinjärven rannalla Vesa-Matti Loirin mökillä, missä televisioitiin taiteilijan uutta keskusteluohjelmaa. Niinistö oli ohjelman vieras.

Iltapäivällä Niinistö tuli sitten Ivalon torille tapaamaan paikallisia ihmisiä. Tällä kerralla presidentti oli liikkeellä yksin, ilman puolisoaan.

Torilla kiireetön presidentti vastaili moniin kysymyksiin ja piti virallisen puheen ulkopolitiikasta. Siitä tietenkin, se on presidentin asia. Ukraina oli päällimmäisenä.

Niinistö ei kuitenkaan esittänyt mitää uutta näkemystä Ukrainan tilanteesta.

– Ukraina on vain näyttänyt meille eurooppalaisille, ettei pysyvä rauhantila ole täälläkään mikään itsestäänselvyys.

Että Ukrainassa aselepo pysyisi...

Niinistö toivoi, että Ukrainassa osapuolten julistama aselepo - tosin hieman vaappuvalta näyttävä - pysyisi voimassa ja vahvistuisi ja päästäisiin ratkaisemaan ongelmia.

– Niitä on huomattavasti helpompi ratkaista siinä tilanteessa, kun aseet eivät enää puhu.

Niinistö sanoi Ukrainan tilanteen aiheuttaneen Suomessakin paljon pohtimista siitä, mitä meidän pitäisi tehdä, jos kerran ei olekaan mikään itsestäänselvyys, että rauhantila on taattu hamaan tulevaisuuteen Euroopassa.

Niinistöllä oli siihen selkeä vastaus.

– Suomi kuuluu niiden harvojen maiden joukkoon, jotka kaikki nämä vuodet ovat pitäneet yllä omaa puolustustaan. Emme ole sitä ajaneet alas, emmekä tule ajamaankaan, hän sanoi ja viittasi myös yleiseen asevelvollisuuteen.

Kansa kysyi, Niinistö vastaili

Niinistö puhui Ivalon torin laidalle pystytetyltä lavalta. Ääni kuului kauas.

Varsinaisen tulopuheensa jälkeen presidentti Sauli Niinistö jalkautui Ivalon torille ihmisten keskuuteen. Ja hänelle esitettyjen kysymysten kirjo oli suuri. Kysyttiin mielipidettä Jäämeren radasta ja sen linjauksesta, Nellim-Kirkkoniemi tiestä, perhepolitiikasta, asumistuesta, nuorten opintotuesta ja kaikesta mahdollisesta.

Monet olivat tulleet paikalle vain nähdäkseen Niinistön livenä. Myös matkailijoita oli pysähtynyt tervehtimään presidenttiä.

Niinistö suitsutti kuulijoihinsa lujaa tulevaisuuden uskoa ja luottavaista mieltä. Tunnin kestäneen torikeikkansa päätteeksi tasavallan presidentti toivotti hyvää syksyä alamaisilleen ja lensi Helsinkiin Finnairin vuorokoneella.