Kansanedustajan ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin yleiskokouksen presidentin Ilkka Kanervan mukaan Venäjän vastaisten pakotteiden lykkääminen oli Suomen ensisijainen tavoite.

– Se oli Suomen ykköstavoite, että otetaan vähän väljyyttä tähän, käytetään harkintaa ja katsotaan parin päivän sisällä, miten tilanne käytännön tasolla Ukrainassa etenee, Kanerva sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Kanervan mukaan Suomi ei kuitenkaan halua leimautua "ykkösjarruttajaksi".

– Me ei mielellään tällaisia titteleitä koota itsellemme.

Kanervan mielestä on selvää, että Suomella on EU-pöydissä oma profiili.

– Me emme vain peesaile ja seuraa muita, vaan meillä on omat näkemyksemme siitä, mikä itse kriisin ratkaisemiseksi olisi rakentavinta, Kanerva selitti.

Kanerva myönsi, ettei itsekään ymmärtänyt EU:n alkuperäistä suunnitelmaa, jonka mukaan uudet pakotteet olisivat astuneet voimaan välittömästi.

– Kieltämättä myöskin itselleni oli hyvin vaikeaa ymmärtää sitä alkuperäistä suunnitelmaa, että vaikka tulitauko saatiin, joskin horjuvasti aikaiseksi, niin siitä huolimatta lyödään välittömästi lisääntyvät sanktiot niskaan. Minun järkeni ei oikein riittänyt sen asian ymmärtämiseen. Onneksi tässä tuli nyt parin päivän hengähdystauko, Kanerva sanoi.

Kanervan mukaan EU yrittää nyt uusien pakotteiden avulla luoda painetta poliittisen ratkaisun syntymiseksi Ukrainassa.

– Tämä poliittinen filosofia on sellainen, että näytetään korttia sen verran, että tämä seuraa, mikäli tulitauko ei pidä. Siinä on tietysti poliittista järkeä. Mutta ei siinä, että kun tulitauko saadaan aikaiseksi, niin heti lyödään myöskin pakotteet niskaan, Kanerva jatkoi.

Kanervan mukaan tulitauon kaatumisella olisi vaaralliset seuraukset.

– Tiedän sen esimerkiksi siitä, miten Venäjän johto viime viikon lopulla minulle omalta osaltaan näkemyksiään kertoi. Silloin ollaan erittäin vaarallisella tiellä, jos tämä tulitauko tästä purkaantuu, Kanerva varoitti.