Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori tekee vienninedistämismatkan Chileen ja Peruun lauantaina. Matkan päätemat ovat koulutusvienti, metsä, cleantech ja kaivannaisteollisuus. Ministerin mukana on Chilessa 36 hengen ja Perussa 21 hengen yritysdelegaatio.

Ohjelmaan Chilessa kuuluvat muun muassa tapaamiset maan kaivos-, opetus-, maa- ja metsätalous-, ympäristö, talous-, energia ja varaulkoministerin sekä keskuspankin johdon kanssa. Perussa Team Finland -delegaatio tapaa muun muassa kaivos-, energia- ja ulkomaankauppaministerin sekä maan keskuspankin pääjohtajan.

Molemmissa maissa delegaatio tapaa myös liike-elämän edustajia.

–Latinalainen Amerikka tarjoaa Suomelle monia mahdollisuuksia niin cleantechissa, biotaloudessa kuin tiedeosaamisessa. Matkan tarkoituksena on avata suomalaisille yrityksille mahdollisimman monta ovea näihin mahdollisuuksiin, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoo.

Suomen delegaatiossa on yritysten lisäksi edustajia muun muassa lukuisista ammattikorkeakouluista ja yliopistoista, kuten Aalto-yliopistosta, Helsingin yliopistosta, Oulun yliopistosta, Lapin ammattikorkeakoulusta ja Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Chilessä toimii noin 120 suomalaisyritystä, joista noin 15:llä on maassa oma tytäryhtiö. Perussa toimii noin 40 suomalaisyritystä, joista seitsemällä on maassa tytäryhtiö.