Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Maija Anttilan (sd.) mukaan virasto on hyvissä käsissä. Hän ei näe, että Männistön vetäytyminen apulaiskaupunginjohtajan virasta jättäisi sote-palveluita pulaan.
– Itse sosiaali- ja terveysvirastoa johtaa virastopäällikkö, jonka johdolla lautakunta parhaillaan valmistelee uusia palvelukonsepteja ja palveluverkon uudistamista. Tällä tavalla virasto on kyllä ohjauksessa, sanoo Anttila.
Anttilan mielestä Helsingin apulaiskaupunginjohtajan sijaisen valintaa ei kuitenkaan voi jättää kevääseen.
– Minä toivoisin, että tehtävään valitaan nopeasti viransijainen. Jos näin ei käy, kaupunginhallituksen on tarkasti määriteltävä apulaiskaupunginjohtajan tehtävät uudelleen. Meillä täytyy olla edustaja kaupunginhallituksessa, joka välittää terveyslautakunnan huolet etenkin nyt kun budjettia valmistellaan, sanoo Anttila.
Sosiaali- ja terveyslautakunta tekee oman budjettiehdotuksen, mutta sen läpiajaminen kaupunginhallituksessa vaatii Anttilan mukaan apulaiskaupunginjohtajan toimia.
– Siinä mielessä apulaiskaupunginjohtajan poistuminen kuvioista on ongelma.
Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari Puoskarin (vihr.) mukaan uuden tuuraajan valintaan menee ainakin kuukausi. Samaa mieltä on myös Anttila.
– Kyllä siihen sen verran menee, koska asia täytyy vielä kierrättää kaupunginhallituksen kautta.
"Eduskunnan skaboja ei siirretä kuntapolitiikkaan"
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Tatu Rauhamäki (kok.) on esittänyt, että Männistö veti eroanomuksensa pois, koska poliittinen peli puhemies Eero Heinäluoman (sd.) johdolla kävi liian kovaksi.
Anttila ei kuitenkaan usko, että apulaiskaupunginjohtajan virasta syntynyt selkkaus aiheuttaisi kärhämää puolueiden välillä kuntapolitiikassa.
– Kyllä me ollaan täällä Helsingin valtuustoryhmissä yritetty aina yhdessä tehdä työtä helsinkiläisten eteen. Ei me lähdetä siirtämään näitä eduskunnan skaboja tänne Helsingin politiikkaan, sanoo Anttila.
Anttilan mukaan Helsingissä on pakko tehdä yhteistyötä, koska millään ryhmällä ole yksinkertaista enemmistöä.