Rikosilmoituksen salaisten Nato-asiakirjojen vuotamisesta Iltalehdelle teki puolustusministeriö. Asia oli epävirallisesti esillä keskiviikkona myös eduskunnan puhemiehistön kokouksessa.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön mukaan kyseessa on ollut kaksi asiakirjavuotoa.
– Kysessä on Naton ja Suomen yhteisymmärryspöytäkirja. Aiempi tietovuoto käsitti Naton kanssa tekeillä olevia yhteistyöprojekteja, Niinistö sanoo.
Hän pitää vakavana, jos vuotaja oli kansanedustaja. Tämä saattaa Niinistön mukaan johtaa siihen, että luottamuksellisen tiedon saanti voi hankaloitua.
Jussi Niinistö muistuttaa, että muistiot ovat saattaneet vuotaa yhtä hyvin myös ulko- tai puolustusministeriöistä, joissa niitä on myös käsitelty.
Soini: Vuotojen motiivi voi olla poliittinen
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini ( ps.) uskoo, että vuotaja saadaan selville, jos se on kansanedustaja. Hän muistuttaa, että eduskunnassa valmistaudutaan vaaleihin.
- Vaalit tulossa ja se voi vaikuttaa, minkälaisia asiakirjoja vuodetaan. Motiivi voi olla poliittinen, Soini sanoo.
Asiakirjakäytäntöihin tapaus ei tuone muutoksia. Nato-muistiot jaettiin paperisina kokouksessa.
-Jos ne olisi lähetetty sähköpostina, ne olisi ollut helppo lähettää edelleen, mutta lähettäjä olisi myös paljastunut, Soini pohtii.
"Seurauksena valtava häpeä"
Timo Soinin mukaan Nato-vuodosta ei koidu Suomelle sen suurempaa haittaa, mutta jos tällainen toistuu, Suomen maine luotettavana maana saa kovan kolauksen.
Soini maalailee, kuinka vuotajan kohtalo on kova.
-Onhan se valtava häpeä jos paljastuu, että kansanedustaja, ministeriön virkamies tai työntekijä on vuotanut luottamuksellisia tietoja, Soini sanoo.