Tilanne muuttui viime viikolla, jolloin perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini lanseerasi persu-sanaa värikkäästi. Hän kuvasi eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla puolueensa peräänantamattomuuttta sanomalla: "Persut eivät myy persettään."

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) muistuttaa, että kielto annettiin siksi, ettei eduskunnassa jouduttaisi kinaamaan kielenkäytöstä ja aika menisi siihen.

Kolmen vuoden takaisen kielenkäyttöohjeen mukaan puolueita ja puolueryhmiä tulee puhutella "kirjakielen termein tai sellaisin lyhentein, joita ryhmät itse käyttävät". Persu-ilmaus kiellettiin, koska se oli perussuomalaisten mielestä loukkaava.

– Aion puhua Soinin kanssa, miten hän jatkossa näkee tämän. Käytetään sellaisia nimityksiä, jotka eivät kuulosta kenestäkään loukkaavilta, Heinäluoma sanoo.

Soini jättää ratkaisun eduskunnalle

Rehvakkaasti persu-ilmaisua käyttänyt Timo Soini vetoaa eduskunnan arvovaltaan ja jättää asian puhemiehistön päätettäväksi.

Heinäluoma sen sijaan odottaa Soinin omaa tulkintaa.

– Kaikkia pitää kohdella samalla tavalla, niin kokkaria, kommaria, demaria kuin kepua, Soini sanailee.

Soini selittää persu-lanseeraustaan sillä, että sana kuuluu arkikieleen, poliittiseen retoriikkaan ja kansa käyttää sitä.

– Eduskunta on instituutio, joka säätää omat käytöskoodinsa ja eduskunnan pitää määrittää koodisto, mihin kansanedustajat sovittavat sanomisensa , Soini sanoo.