Keskusta ja vasemmistoliitto ovat tekemässä yhteistä välikysymystä eriarvoistumisesta ja pienituloisten toimeentulosta. Ne haluavat vakavaa keskustelua toimeentulo-ongelmista, joita talouden huono kehitys ja paheneva työttömyys kärjistävät.
Ilman työtä on puolueiden puheenjohtajien Juha Sipilän ja Paavo Arhinmäen mukaan todellisuudessa jo lähes puoli miljoonaa ihmistä. Yhä useampi työssä olevistakin – niin palkansaajista kuin yrittäjistä – on heidän mukaansa toimeentulo-ongelmissa.
Kasvava eriarvoistuminen on nähtävissä myös maan eri osien välillä sekä etenkin suurimpien kaupunkien sisällä.
800 000 elää väliaikaisessa köyhyydessä
Sipilä ja Arhinmäki huomauttavat, että väliaikaisessa, esimerkiksi opiskelusta tai lyhyehköstä työttömyydestä johtuvassa, köyhyydessä elää tällä hetkellä noin 800 000 ihmistä. Pitkään jatkuvasta huono-osaisuudesta, kuten pitkäaikaistyöttömyydestä ja asunnottomuudesta, kärsii noin 100 000 ihmistä. Yli 20 000 suomalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonosta.
Hallituksen ensi vuoden budjetissa leikkaukset ja veronkorotukset kohdistuvat Sipilän ja Arhinmäen mukaan pienituloisiin, kuten opiskelijoihin, työttömiin ja eläkeläisiin, perheellisiin ja tavallisiin työssäkäyviin samalla, kun muun muassa ruoka, lääkkeet ja asuminen edelleen kallistuvat.
Päätös välikysymyksestä torstaina
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajat Kimmo Tiilikainen ja Annika Lapintie esittävät, että puolueiden eduskuntaryhmät tekevät hallitukselle välikysymyksen eriarvoistumisesta ja pienituloisten toimeentulosta.
Tiilikaisen mukaan välikysymyksellä halutaan nostaa vakavaan keskusteluun eriarvoistuminen ja pienituloisten asema.
– Molemmat ovat kärjistyneet vaikean taloustilanteen ja työttömyyden kasvun myötä, hän sanoo.
Lapintie toivoo, että välikysymyksellä olisi vaikutusta budjettipäätöksiin.
Keskustan ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmät päättävät välikysymyksestä ryhmäkokouksissaan torstaina.