Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma kiirehtii potilastietojärjestelmien yhteensovittamista osana kansallista sote-ratkaisua.

Ouluun tehtävä sopisi, sillä kaupunki on vetovastuussa terveyden ja terveysteknologian innovatiivisten kaupunkiseutujen INKA-ohjelmassa. Lisäksi ICT-alan irtisanomisten takia Oulun seudulle kaivataan kipeästi lisää alan työtä.

– Oulu on satsannut terveysalan tietojenkäsittelyyn ja uuteen teknologiaan jo aika paljon. Täällä on paljon tutkimusosaamista ja erittäin korkealaatuista insinööriosaamista suunnittelutyöhön.

– Pidän Oulua ykkösehdokkaana tähän tehtävään aikaisempien näyttöjen pohjalta, ja se olisi myös valtiolta hyvä tukitoimi alan rakennemuutoksen voittamiseen, Eero Heinäluoma perustelee.

Puhemies katsoo, että terveysalan tietojärjestelmien standardointiyksikön perustaminen on käsiteltävä uuden sote-lain eduskuntakäsittelyn aikana.

Järjestelmien sekavuus uhkaa sote-uudistusta

Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujen käytössä on nykyisin satoja erilaisia osajärjestelmiä, joiden välillä tieto liikkuu huonosti tai ei lainkaan.

– Väitän, että sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus ei onnistu, jos tiedonhallinnan ja tietojärjestelmien uudistusta ei hyvin ripeässä tahdissa viedä eteenpäin, painottaa Oulun hyvinvointipalvelujen apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo.

Sosiaali- ja terveysalan tietojärjestelmäuudistuksiin saattaa lähivuosina kulua jopa lähes kaksi miljardia euroa. Siitä huolimatta Suomeen ei nähtävästi saada yhteistä, avoimen lähdekoodin potilastietojärjestelmää.

– Yhteiset rajapinnat ja yhteiset standardit ovat tärkeitä sen takia, että se tieto liikkuu ja on käytettävissä oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, oikealla ammattilaisella ja kansalaisella.