Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen arvostelee metropolihallinnon toteutuksen tiukkaa aikataulua. Metropolihallinnon on määrä käynnistyä seuraavien kuntavaalien yhteydessä, eli vuonna 2017. Pajusen mielestä metropolihallinnon kaltainen iso päätös tulisi valmistella huolella.

– Keskeinen huoleni on se, että nyt eilen julkistetussa linjauksessa uuden seutuhallinnon rahoitus on kovin epäselvästi sanottu.

– Slkeästi on sanottu se, että sillä ei ole verotusoikeutta. Mutta kun miettii esimerkiksi joukkoliikenteen järjestämistä ja kuntien subventio-osuutta joukkoliikenteestä, se ei kyllä avaudu tästä päätöksestä. Se herättää huolen siitä, onko aikataulu realistinen, Pajunen selittää.

Jussi Pajunen olisi toivonut hallitukselta yksityiskohtaisempaa suunnitelmaa. Hän sanoo kuitenkin, että ratkaisu selkeyttää hallintoa metropolialueen kuntien kohdalla.

– Tämän alueen ulkopuolella olevilla kunnilla varmaan on paljon kysymyksiä, Pajunen mainitsee.

– Se, että HSL:n, HSY:n ja Uudenmaan liiton tehtävien kohdalla siirrytään kolmesta toimijasta yhteen toimijaan, on ihan hyvä etenemistie.