Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan Pertti Salolaisen (kok.) mukaan Venäjä on puuttumassa entistä räikeämmin ja selkeämmin Ukrainan tilanteeseen.

Salolaisen mukaan aina on tiedetty, että Venäjältä on tuotu aseita ja miehistöä separatisteille, mutta nyt näyttää ilmeiseltä, että Itä-Ukrainassa on "aitoja venäläisiä vihreitä miehiä" samaan tapaan kuin Krimillä. Hän viittaa tällä venäläisiin sotilaisiin.

Separatisteilla ei voi myöskään olla omasta takaa sen kaltaista kalustoa ja organisoitua toimintaa, mitä alueella on nyt nähty, sanoi Salolainen Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

- Räikeä uusi ulottuvuus puuttumisessa Ukrainan sisäisiin asioihin, sanoo Salolainen.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) sanoo myös, että Ukrainassa on tapahtumassa melkoinen käänne.

- Separatistit olivat jo kukistumassa, mutta nyt apua on virrannut heille, ja he pystyvät ilmeisesti pitämään asemansa ja kenties jopa valtaamaan lisää, sanoi Niinistö.

Niinistö arvelee, että separatistit yrittävät saada aikaiseksi maayhteyden Krimille. Ukrainan armeija on selvästi heikko ja organisoimaton, hän sanoo.

Salolainen arvelee, että uusien operaatioiden taustalla on se, että Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa lähteä vahvoista asemista neuvotteluihin Itä-Ukrainasta.

Niinistö puolestaan muisteli Neuvostoliiton johtajan V.I. Leninin sanoneen, että  "ei pidä kuunnella mitä suu sanoo, vaan mitä kädet tekevät".

"Nato-asiakirja sattui onnettomaan aikaan"

Sekä Jussi Niinistö että Pertti Salolainen vakuuttavat, että ensi viikolla Naton kanssa allekirjoitettava isäntämaatukiasiakirja ei ole askel kohti Nato-jäsenyyttä. Molempien mukaan asiakirjan allekirjoituksella vain vahvistetaan pitkäaikaisia käytäntöjä.

- Totta kai siinä on myös se aspekti, että jos tulee todellinen kriisi ja sodanuhka niin sellaisessa tilanteessa voidaan saada apua. Mutta se on ihan Suomen tahdosta kiinni, sanoi Salolainen.

Asiakirjan allekirjoittaminen Ukrainan kriisin aikaan on Niinistön mukaan tavallaan huono ajankohta. Kyse on hänen mukaansa sattumasta ja Suomesta riippumattomista syistä.

Salolainen torjuu Venäjältä tullee arvostelun, jonka mukaan Suomi ja Ruotsi ovat menettäneet viimeistään nyt neutraliteettinsa. Salolainen korjaa, että Suomi on luopunut neutraliteetista aikoja sitten.

- Olemme sotilaallisesti liittoutumaton maa, ja se tässä ei muutu, Salolainen painottaa.