Jyväskylän johtajakisan kaikki hakijat eivät välttämättä ole selvillä vielä perjantain jälkeen. Suostumuksensa tehtävään voi jättää virallisen hakuajan jo päätyttyä aivan loppumetreille saakka. Jyväskylässä poliittiset ryhmät ovat tällä viikolla kuitenkin sopineet siitä, että mustia hevosia ei kisaan ilmoiteta enää syyskuun puolivälin jälkeen.
- Ryhmien välisissä poliittisissa neuvotteluissa sovittiin, että 15.9. on kaikenväristen hevosten oltava lähtöviivalla. Sen jälkeen ei hyvällä katsota, jos joku tuo jonkin nimen vielä mukaan, sanoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pauli Partanen (kok.).
Kaupunginhallituksen on määrä päättää haastatteluun kutsuttavista ehdokkaista 15. syyskuuta - ja poliittiset ryhmät ovat päättäneet, että uusi johtaja valitaan haastateltujen joukosta. Yllätysnimiä ei siis sen jälkeen enää olisi tulossa tarjolle.
Hakijoiden joukkoon on tällä viikolla ilmoittautunut Vaasan entinen kaupunginjohtaja Markku Lumio. Lumio joutui eroamaan Vaasan johdosta luottamuspulan takia reilut kolme vuotta sitten. Ennen Vaasaan siirtymistään Lumio kuului Jyväskylän johtaviin kokoomuspoliitikkoihin ja vaikutti muun muassa kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Onko Lumiolla nykyisten kokoomuspäättäjien tuki takanaan?
Pauli Partanen väistää kysymyksen ja arvelee, että kisaan ilmoittautuu vielä muitakin kiinnostavia nimiä. Lumio on kuitenkin hänen mukaansa "täysimittainen hakija".
- Hänellä on hyvä tuntemus Jyväskylästä, ja eiköhän siellä ole paidan helma puhdas, Partanen sanoo viitaten Lumion luottamuspulaan Vaasassa.
- Odotamme tässä perjantaita, ennen kuin voimme sanoa, kuka on ykkösehdokas, Partanen muotoilee. Hän toteaa, että on vaikea sanoa, mitkä yhteydenotot realisoituvat vielä hakemuksiksi.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ei ole yllättynyt siitä, että Jyväskylän johtoon tosi mielellä pyrkiviä kokeneita hakijoita on vähän - suuren kaupungin johtaminen on vaativa tehtävä.
- Rima on asettunut tiettyyn korkeuteen ja hakijat miettii sitä, onko tuo liian korkealla itselle, ja se karsii ilman muuta hakijamäärää, Partanen arvioi.