Miltä kuulostaa: En ole koskaan kirjoittanut yhtäkään virhettä. Olen vain asetellut sanojani vääriin paikkoihin ja väärässä järjestyksessä.
Naurettavaa, eikö?
Maanantaina tuli hyvin selväksi, miten kokoomuslaiset päättivät perustella tuoreen ministerinsä Laura Rädyn (kok.) ilmeisen tietämättömyyden suomalaisten lapsiperheiden varallisuustasosta.
Kuvittelisin, että kokoomus piti tärkeänä välttää sanoja "virhe", "tietämättömyys" ja "anteeksi". Sen sijaan Rädyn tuli asetella sanansa niin, että vika ei ollutkaan itse puheen sisällössä, vaan tavassa miten Räty valitsi sanansa. Valituista sanoista ja niiden järjestyksestä Rädyn tuli olla pahoillaan. Jotta viesti menisi perille, Räty toisti mantransa sanojen asettelusta maanantainA-studiossaainakin seitsemän kertaa.
Ei ihminen selittele virheitään näin. Miksi poliitikon pitää?
Kömmähdyksen olisi voinut kuitata esimerkiksi toteamalla "tein virheen". Rohkea olisi voinut jopa sanoa "en tiennyt".
Samassa ohjelmassa Räty perusteli aikoinaan harjoittamaansa verokikkailua sillä, että tämä oli lääkärille näppärä tapa yhdistää perhe ja työelämä. Ei esimerkiksi näppärä tapa saada pikkuisen rahaa, minkä tavallinen kansalainen jo ymmärtäisi.
Hokeminen jatkui Radio Novan aamuhaastattelussa. Pökköä pesään siis.
Rädyn kritisoidut virheet ovat inhimillisiä. Ministerin suurin virhe on kuitenkin tapa, jolla aiempia virheitä on nyt yritetty selitellä. Kiertelemällä, väistelemällä ja hokemalla luullakseni puolueelta annettuja ohjeita.
Yllättävän kömpelöä kokoomukselta, joka hallitsee viestintänsä usein paremmin kuin muut puolueet.
Eero Mäntymaa
Kirjoittaja on Yle Uutisten toimittaja