Puolustusministeri Carl Haglund (r.) kertoi maanantaina Suurlähettiläskokouksessa, että Suomi ja Ruotsi haluavat uudistaa kumppanuussuhteitaan Natoon.
Aihe nousi esiin jo sunnuntaina, kun pääministeri Alexander Stubb (kok.) mainitsi Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa politiikan toimittajille, että Suomen Nato-kumppanuutta mietitään uudelleen Naton ensiviikkoisessa huippukokouksessa.
Stubbin mukaan Suomi pääsee uudessa kategoriassa kumppanuuksiensa kanssa erityisasemaan Natossa.
Tavoitemuistio valmistui keväällä
Haglund kertoo, että Suomi ja Ruotsi sopivat kumppanuustavoitteista viime keväänä.
– Tavoite on se, että Suomen ja Naton rauhankumppanuus, joka on arkipäiväisessä puolustusyhteistyössämme hyvin tärkeä, voisi jatkua myös vastaisuudessa vähintään sillä tasolla, millä se on tänään.
Paine muutoksille johtuu Haglundin mukaan Afganistanin-operaation päättymisestä ja Ukrainan kriisistä.
– Tässä nivelvaiheessa on tärkeätä, että myös kumppanimaat muistetaan, koska Suomen puolustus ja myös monen muun kumppanimaan puolustus, on riippuvainen monessa mielessä siitä hyvästä Nato-yhteistyöstä, mitä meillä on nyt ollut parinkymmenen viime vuoden aikana.
Suomi haluaa Natossa korkean tason pöytiin
Huippukokouksen päätökset vaikuttavat muun muassa siihen, minkälaisissa pöydissä Suomi voi Nato-kokouksissa jatkossa istua.
Ensi viikolla Naton huippukokoukseen matkustaa presidentin johdolla iso delegaatio. Huippukokoukset ovat asia erikseen, mutta vuosittaisen työskentelyn tasolla riskinä on, ettei Suomesta lähetettäisi jatkossa Naton kokouksiin ministeritason osallistujia, vaan asioita pyöritettäisiin suurlähettiläs- ja virkamiestasolla.
Poliittinen näkyvyys heikkenisi, ja puolustusvoimilla voisi olla vaikeaa säilyttää nykytasoinen koulutus- ja kehitystyö.
Ministerit luottavaisia huippukokouksen tulokseen
Haglund luottaa Naton vastaavan Suomen ja Ruotsin toiveisiin.
– Suhtaudun aika luottavaisesti siihen, että löydetään hyvä ratkaisu, hän sanoo.
Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) uskoo Suomen saavan ensi viikolla tahtonsa läpi.
– Olemme halunneet säilyttää vähintäänkin sen saman tason yhteydenpidolle, tiedonsaannille, ja osallistumismahdollisuuksille aina oman päätöksemme mukaisesti, kuin tähänkin saakka. Ja tästä Suomi ja Ruotsi ovat tehneet yhteisen aloitteen, jota on sitten Natossa käsitelty. Ja se, mitä siellä nyt esitetään, pitkälti vastaa sitä, mitä me olemme Ruotsin kanssa toivoneet.
Tuomioja näkee, että Suomen asema vahvistuu uudessa kumppanuuskategoriassa.
– Se on vähintäänkin nykyisen kaltainen, voi olla vähän vahvempikin.