Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kertoo saaneensa tuoreeltaan tiedon lauantaina tapahtuneesta epäillystä ilmatilanloukkauksesta. Venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa lauantaina alkuillasta.
- (Sain) tarpeeksi hyvän selvityksen tilanteesta eilen illalla. Tähän ei liity mitään dramatiikkaa, Stubb kertoi Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa sunnuntaina.
Edellisten ilmatilanloukkauksien yhteydessä tiedonkulku tökki eri tahojen välillä. Tuolloin pääministerinä oli vielä Jyrki Katainen.
Puolustusministeriö ei eilen kertonut julkisuuteen yksityiskohtia tapauksesta. Sunnuntaina pääministeri Stubb totesi asiasta erikseen kysyttäessä, että Hornet-hävittäjät eivät nousseet ilmaan ilmatilanloukkausepäilyn takia.
Venäjä on kiistänyt loukanneensa Suomen ilmatilaa.