Mistä on kyse?

Suomalainen maaseutu -lehdessä julkaistu toimittaja-pienviljelijä Kirsi Haapamatin kolumni on levinnyt sosiaalisessa mediassa kulovalkean lailla. Kolumni kertoo siitä, kun Haapamatti myi maatiaiskanojen munia ravintolaan, mutta valvova viranomainen puhalsi pelin poikki.

Tarkastaja ilmoitti, että leimaamattomia ja painoluokittelemattomia munia ei saa myydä suurtalouskeittiöön.

– Käytäntö, jossa lähiruokaravintola saisi tuoreita raaka-aineita kahdenkymmenen kilometrin päästä, oli tietenkin alun alkaenkin sulaa hulluutta Suomessa, kirjoittaa Haapamatti ja nostaa esiin joukon vastaavia kokemuksia.

"Meidän ammattitaitoomme ei luoteta"

Yksi tunnetuimmista tapauksista on Pirkkalan pullagate. Ollilan maalaiskauppa ehti toimia Pirkkalassa 17 vuotta. Noin vuosi sitten tuotteiden myynti kävi niin vaikeaksi, että kauppa löi lapun luukulle.

Anja Ollilan mukaan valvonnan ja maaseutuyrittäjän välillä on luottamuspula.

– Nähtävästi meihin ja meidän ammattitaitoomme ei luoteta, Ollila sanoo.

Ollilan maalaiskaupalla oli myynnin kannalta kaksi tärkeää artikkelia: joululaatikot ja omaan maitoon leivotut pullat.

Joululaatikkojen myynti kaatui siihen, että vaikka niitä tehtiin vain marras-joulukuussa, olisi pitänyt rakentaa koneellinen kylmähuone.

– Ei hyväksytty meidän isoa lasiverantaamme, jossa ne jäähtyivät tosi nopeasti, Ollila sanoo.

Pullapussin kanssa piti poistua eteisen ovesta

Pullat sai leipoa omasta maidosta, mutta niitä ei saanut myydä kaupassa. Ollila ehdotti, että pullia myytäisiin niin läheltä kauppaa kuin mahdollista, eli eteisestä. Tämä hyväksyttiin.

– Pullapussiakaan ei saanut tuoda kaupan puolelle. Piti mennä kassalle ja sanoa, että ostan kymmenen pullaa, ja sitten mennä eteiseen ja poistua eteisen ovesta ulos.

Kun kaupassa pidettiin kahvilaa, sielläkään ei saanut myydä omaa pullaa. Koko aikana asiakkaita ei kielletty ostamasta pullaa. Ollilan mielestä tämä osoittaa, että pullassa ei ollut mitään vikaa.

– Mutta se piti myydä niin vaikeasti, että kyllä asiakkaalle tulee mieleen, että minkä takia tämä on näin, enpä taida uskaltaa ostaa, Ollila sanoo.

Tarkastajan ja yrittäjän yhteistyötä pitäisi lisätä

Ollilan mielestä suurimmat puutteet ovat vuorovaikutuksessa.

– Kun yrittäjä kertoo yrityksestään, niin hän kertoo niin omasta asiastaan, että saattaa tulla väärinkäsityksiä.

Tarkastaja ei näytä muistiinpanojaan yrittäjälle, vaan tekee niistä myöhemmin pöytäkirjan.

– Jos muistiinpanot allekirjoitettaisiin yhdessä, niin monelta ongelmalta vältyttäisiin, Ollila sanoo.

Lakimiehen ja muiden asiantuntijoiden apu tarpeen

Nykyään Ollilan tilalla keskitytään lehmien lypsyyn. Omaa maitoa myydään pieniä määriä. Lain mukaan jokainen tuottaja saa myydä 2 500 litraa vuodessa.

– Kun ei paljon mainosta, niin sitä riittää vähän pidemmälle vuotta, Ollila sanoo.

Ollila sanoo, että jos hän aloittaisi kaiken nyt uudestaan, ensimmäiseksi hän keräisi taakseen asiantuntijaverkoston.

– Varmaan täytyisi olla lakimiestä ja elintarviketieteen ihmisiä, joihin voisi ottaa yhteyttä, että nyt tuli taas joku kummallinen määräys. Silloin voisi itse panostaa varsinaiseen työhön, Ollila sanoo.

Korjaus 25.8.2014 klo 9.05: Kirsi Haapamatin kolumni julkaistiin Suomalainen Maaseutu -lehdessä.