Pääministeri Alexander Stubb (kok.) on esiintynyt yhdysvaltalaisen CNN-uutiskanavan haastattelussa, jossa keskustelu koski Ukrainan tilannetta.
Stubb totesi, ettei EU:n ja Venäjän välillä ole kauppasotaa. Venäjä rikkoi kansainvälistä lakia, kun se liitti Krimin alueen itseensä. Tämän takia EU asetti pakotteita, jotka olivat jatkoa ulkopolitiikalle. Kyse ei siis ole kauppasodasta, Stubb sanoi.
Hän painotti, että Venäjälle voidaan asettaa myös uusia pakotteita, jos Venäjä ei muuta politiikkaansa Itä-Ukrainan Venäjä-mielisten separatistien suhteen. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan olla nyt, hän painotti.
Stubb uskoo, että EU-maat pysyvät yhtenäisinä pakotteiden suhteen, vaikka eräät maat, kuten Unkari, sanovat niiden vahingoittavan enemmän EU:ta itseään.
Stubbin mukaan pakotteissa mukana olevien maiden on vallittava solidaarisuus; jos jokin maa kärsii erityisesti pakotteista, muiden on autettava sitä.
Suomen kohdalla pakotteiden heijastusvaikutus kohdistuu erityisesti yhteen maitotuoteyhtiöön, Stubb kertoi viitaten Valioon.
Kun haastattelija Richard Quest peräsi syytä siihen, miksi tilanne on pahentunut vuoden aikana nopeasti, Stubb totesi, ettei ulkopolitiikka ole ollut onnistunutta. Hän painotti, että kaikki tahot etsivät nyt ulospääsyä tilanteesta.
Tästä syystä myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi tapaamassa Venäjän presidenttiä. Vaikka Niinistöllä ei ole erityistä välittäjän roolia, on tärkeää pitää yllä keskusteluyhteyttä Venäjään, Stubb totesi.