Yle Uutisten viime viikolla julkaiseman Sinileväjalanjälki-laskurin on tehnyt netissä jo 40 000 ihmistä. Testi mittaa omien elintapojen, pääasiassa ruokavalintojen, vaikutuksia vesistöjen rehevöitymiseen.
Testin tekivät Yle Uutisten pyynnöstä myös Itämeren vastuuministerit Ville Niinistö ja Petteri Orpo, jotka sijoittuivat tulostensa perusteella ääripäihin.
Orpo: "Se oli se lihansyönti"
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo sai 21 pisteellään tittelikseen Itämeren__superlannoittajan.
– Se oli se lihansyönti. En kyllä tunnista testin vaihtoehdoista omaa ruokavaliotani. Syön paljon luonnonkalaa, mitä ei testissä kysytty ollenkaan. Testi on taidettu tehdä lihansyöjien ansaksi, Petteri Orpo sanoi tuloksen kuultuaan.
Ympäristöministeri Ville Niinistö puolestaan pääsi seitsemällä (7) pisteellään rakkolevän bestikseksi. Tulos ei yllättänyt.
– Syön kasvis- ja kalapainotteisesti, joskus myös lihaa. Ostan luomua, jolloin tuen eettistä lihantuotantoa tai sitten ostan riistaa. Naudanlihaa pyrin välttämään ja kasvatettua kalaa en ole ostanut koskaan. Mielestäni ei tarvitse olla absolutisti missään, mutta samat asiat voi tehdä vähän fiksummin, hän sanoo.
Rakkolevän bestiksiä yllättävän paljon
Mikäli laskurin kysymyksiin vastattiin rehellisesti, voisi tulosta pitää vesistöjen kannalta lupaavana.
Vastaajista 42 prosenttia sai pisteitä yhdeksän tai alle, mikä kertoo kaikkein ekologisimmista valinnoista.
– Näin pieneen jalanjälkeen ei pääse helposti. Sosiaalisessa mediassa moni ympäristöihmisenä itseään pitävä ihmetteli pisteitään, sanoo laskurin laatimisessa taustalla mukana ollut MTT:n tutkimuspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri.
- Myös laivamatkan rehevöittävä vaikutus yllätti monet. Lentämisen ympäristövaikutuksista puhutaan enemmän.
Saman verran, eli 42 prosenttia, sai pistemääräkseen 10–19._ Perusrehevöittäjän_ ruokalistalle mahtuu myös punaista lihaa.
_Itämeren superlannoittajia, _joiden valinnoissa liha painottui selvästi, oli vähiten, 16 prosenttia vastaajista. Maksimipistemäärä testissä on 35.
– Tulos todennäköisesti viestii siitä, että laskuri on sosiaalisen median kautta tavoittanut etenkin ympäristöasioista kiinnostuneet, jolloin tulos ei kerro koko totuutta keskivertosuomalaisen kulutustottumuksista, Juha-Matti Katajajuuri sanoo.
– Mutta jos tämä kertoo kulutuksen suunnasta, niin tämä on yksi positiivisimpia uutisia pitkään aikaan.