Valtiovarainministeriön budjettikierros ministeriöiden kanssa on saatu tänään loppuun eilisen aloituspäivän hengessä. Tänään olivat vuorossa työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, sisäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja puolustusministeriö.
Suuria erimielisyyksiä neuvotteluista ei ole jäänyt, mutta esimerkiksi eniten budjettivaroja saavan sosiaali- ja terveysministeriön asioita kokoonnutaan vielä pohtimaan ennen kuun lopulla pidettävää hallituksen budjettiriihtä. Ministeriöstä kerrotaan, että selkeät asiat ratkottiin tänään, mutta jatkoon jäi vielä muutama asia.
Maa- ja metsätalousministeriön osalta budjettipohdintaan tipahti vielä viime metreillä kysymys siitä, miten maataloudelle korvataan Venäjän vastapakotteista aiheutuvat menetykset. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) lähti tänään neuvotteluihin esittämään ratkaisuksi maataloustukien 55 miljoonan euron leikkausten lykkäämistä vuodeksi, mutta ratkaisua ei saatu aikaan.
Orpon mukaan molemmilla puolilla neuvottelupöytää oli aito halu auttaa ja löytää ratkaisuja, mutta neuvotteluja joudutaan vielä jatkamaan. Tukileikkausten lykkäämisen lisäksi Orpo esittää 2,5 miljoonan euron määrärahaa maataloustuotteiden viennin edistämiseen.