Venäjän valtion rahoittama Venäjä tänään on perunut tapaamisensa liikenne- ja viestintäministeriön kanssa, sanoo viestintäneuvos Olli-Pekka Rantala.

Rantalan mukaan tapaamisen oli määrä olla huomenna perjantaina. Hän sanoo, ettei venäläisyhtiön edustaja perustellut sähköpostissaan peruutusta.

– Tänään saimme sähköpostin, jossa he ilmoittivat, että (tapaaminen) perutaan. Se oli tämmöinen asiamies tai konsultti, jonka kanssa olemme asioineet.

Yle Uutiset kertoi tiistaina, että Venäjä tänään -yhtiö selvittää radiotoimiluvan saamista Helsinkiin. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) ovat ilmaisseet kielteisen kantansa asiasta.

– Meillä ei ole tämän toimijan kanssa mitään sovittuna. Tämä oli tiedusteluun liittynyt tapaamisehdotus heidän puoleltaan. He itse sen peruivat, joten mitään prosessia tai tapaamissuunnitelmia ei ole, Rantala sanoo.

Tapaamisen peruuntumisesta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.