Mistä on kyse?

Kunnat antavat näinä viikkoina lausuntonsa ehdotukseen kuntavaalien siirtämisestä lokakuulta huhtikuun lopulle.

Oikeusministeriön työryhmän esityksessä ehdotetaan, että kunnallisvaalien vaalipäivä olisi sama kuin nykyisin eduskuntavaalien vaalipäivä. Huhtikuun kolmannesta sunnuntaista muodostuisi näin yleinen vaalipäivä, jolla kunnallisvaalit ja eduskuntavaalit vuorottelisivat kahden vuoden välein.

– Saman vaalipäivän taustalla on ajatus, että ihmiset tottuisivat tiettyyn vaalipäivään, minkä toivottaisiin lisäävän äänestysaktiivisuutta, työryhmän puheenjohtajana toiminut kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) kertoo.

Valtuutetut heti budjettityöhön

Sasin mukaan työryhmän toiveena on, että Suomi vaikuttaisi siihen, että myös europarlamenttivaalit voitaisiin aikaistaa samalle ajankohdalle. Ajankohdasta päättää Euroopan unionin neuvosto.

Kunnallisvaalien ajankohtamuutoksen tavoitteena olisi myös käytännön valtuustotyöskentelyyn vaikuttavat seikat.

– Keväällä valittava valtuusto voisi aloittaa toimessaan vielä ennen kuntien syksyistä budjettivalmistelua ja pääsisi näin heti tekemään kunnan kannalta olennaisia päätöksiä. Nykyään näihin merkittävimpiin päätöksiin uudet valtuutetut pääsevät vaikuttamaan vasta lähes vuoden päästä vaaleista, Kimmo Sasi muistuttaa.