Kotkan perussuomalaisten valtuustoryhmä vaihtaa puheenjohtajaa. Ryhmä päätti maanantaina vapauttaa ryhmäjohtaja Vesa Levosen tehtävästään tiukan äänestyksen jälkeen. Syynä oli luottamuspula.
Väliaikaisena ryhmäjohtajana toimiva Freddy van Wonterghem sanoo, että luottamuspula johtuu Levosen julkisuuteen antamista lausunnoista. Levonen on kritisoinut kovin sanoin puolueen ehdokasasettelua Kymen piirissä ensi kevään eduskuntavaaleja varten. Hänen tulkintansa mukaan ehdokasasettelussa on rikottu puolueen sääntöjä sekä vaalilakia. Hänen mielestään esimerkiksi istuvien kansanedustajien ei olisi pitänyt päästä suoraan ehdokkaiksi, vaan jäsenäänestyksen kautta.
Levonen on uhannut julkisesti eroavansa puolueesta, mikäli tehtyjä päätöksiä ei muuteta. Levonen totesi lehtihaastattelussa myös, että ottaa vastaan tarjouksia muista puolueista.
– Tämä kommentti oli ainakin itselleni liikaa. Rivivaltuutetun sanomana sen olisi voinut vielä jotenkin ymmärtää, mutta ei ryhmän puheenjohtajalta, sanoo Freddy van Wonterghem.
Vesa Levonen sanoo odottavansa, mitä syyskuun alussa kokoontuva perussuomalaisten puoluehallitus päättää ehdokasasettelusta. Jos aiempia päätöksiä ei muuteta, aikoo hän todennäköisesti erota puolueesta. Hän pitää mahdollisena oman valtuustoryhmän perustamista tai siirtymistä johonkin toiseen puolueeseen.
– Laillisuus ja oikeudenmukaisuus ovat puolueelle niin tärkeitä arvoja, joten en voi hyväksyä sääntöjen vastaista toimintaa. Jos vaihtaisin puoluetta, niin keskusta voisi olla sopiva. Sekin tekee oppositiopolitiikkaa. Tarjouksia muistakin ryhmistä on tullut, vakuuttaa Levonen.