Ehdotukset ovat osa maanantaina Rovaniemellä julkaistua selvitystä, jonka on tehnyt keskustan eduskuntaryhmä. Selvityksessä oppositiopuolue käy tutuilla aseilla kohti eduskuntavaaleja: haukkuu kokoomuksen vetämän hallituksen toimet ja ehdottaa erilaisia tukitoimia maakuntien elävöittämiseksi. Selvityksessä ehdotetaan muun muassa liikenneinvestointien ja koulutuspaikkojen suuntaamista nykyistä enemmän maakuntiin. Puolue haluaa myös tukea nykyistä enemmän maa- ja metsätaloutta.
Selvityksessä keskusta moittii kokoomuksen johtamaa hallitusta siitä, että se on järjestelmällisesti keskittänyt rahaa ja valtaa isoimpiin kaupunkeihin. Keskittämisvimma näkyy esimerkiksi liikenneinvestoinneissa, koulutuspaikkojen jakamisessa ja energiapolitiikassa.
– Kataisen ja Stubbin hallitus on oikein erikoistunut keskittämään meidän yhteiskuntaamme tämän kolmen, neljän vuoden aikana. Suunta ei ole lappilaisen kannalta mutta ei myöskään helsinkiläisen tai tamperelaisen kannalta missään tapauksessa hyvä ja otollinen kehityssuunta, selvitystyötä johtanut kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.) kiteyttää.
Puolue toteaa selvityksessä, että palvelujen ja työpaikkojen keskittäminen on johtanut siihen, että ihmiset joutuvat asumaan kasvukeskuksissa entistä kovemmalla hinnalla entistä ahtaammin.
Hiilenmustaa energiapolitiikkaa
Hallituksen energiapolitiikasta keskusta mainitsee turpeen verotuksen rajun korotuksen ja puuhakkeen tuen leikkauksen viime vuodelta. Niiden jälkeen ulkomailta on tuotu Suomeen aiempaa enemmän kivihiiltä. Keskustan mukaan "hiilenmusta energiapolitiikka" on johtanut siihen, että kotimaisia työpaikkoja on vähentynyt varsinkin alueilla.
Keskusta puhuu hajautetun yhteiskunnan vaihtoehdosta.
– Jokaisen maakunnan on oltava elinvoimainen. Jokaista maakuntaa pitää asua ja elää reunoja myöten. Valtiovallan vastuu on luoda edellytyksiä siihen, että jokaisella on mahdollisuus asua, yrittää ja tehdä töitä täällä, jos hän sillä tavalla haluaa.
Selvityksen mukaan Suomen uusi nousu voi perustua kotimaisten luonnonvarojen hyödyntämiseen ja laajemmin biotalouteen. Keskustan vaihtoehdossa tulevaisuuden kasvualoiksi mainitaan maa- ja metsätalous, uusiutuvan energian tuotanto sekä matkailu ja kaivannaisteollisuus.
Alueellistaminen loppui
Kääriäisen mukaan alueellistaminen on käytännössä kokonaan loppunut tällä hallituskaudella. Alueellistamisella tarkoitetaan valtion työpaikkoja siirtämistä pääkaupunkiseudun pääkonttoreista muualle maahan.
Vaikka keskusta haluaa elvyttää alueellistamisen, valtion työpaikkoja hävisi runsaasti esimerkiksi Lapista myös keskustan pääministerikaudella. Lapista hävisi noin 1500 valtion työpaikkaa vuosina 2002-2011. Keskusta oli pääministeripuolueena vuodesta 2003 vuoteen 2011.
– Mikään puolue ei voi viimeisten kymmenien vuosien aikana vetäytyä vastuusta, mutta nyt pitää katsoa mikä tilanne on nyt ja onko suunta hyvä Suomen kannalta. Tämä ei ole hyvä Suomen kannalta, Kääriäinen vastaa.
Kokoomus saatava mukaan
Kääriäinen kuitenkin myöntää, että keskusta ei saa yksin muutettua politiikan suuntaa.
– Ensi kevään eduskuntavaalit ja sen jälkeen käytävät hallitusneuvottelut ovat tietysti aivan ratkaisevassa asemassa. Minusta niissä hallitusneuvotteluissa suurten puolueiden on kyettävä keskenään sopimaan, että tämä järjetön keskittäminen lopetetaan ja ruvetaan siirtymään vähitellen kohti hajautettua yhteiskuntaa. Jos isoimmat ja eduskuntavaalien voittajapuolueet eivät kykene tätä asiaa sopimaan, niin silloin mitään muutosta ei tapahdu.
– Näen, että tässä on sellainen nikamakohta, jossa suurten, muun muassa kokoomuksen ja keskustan on kyettävä löytämään toisensa ja näkemään Suomen tulevaisuus muulta kannalta kuin keskittämisen näkövinkkelistä ja näkemään, että hajautuksessa on Suomen mahdollisuus, Kääriäinen toteaa.
Keskustan selvitys on väliraportti, jonka pohjalta puolue valmistelee vaihtoehdon vuodenvaihteeseen mennessä.
Keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokunnat olivat maanantaina koolla Rovaniemellä.