Keskustelu saimaannorpan kotivesien kalastusrajoitusten tiukentamisesta saa monet Saimaan kalastajista näkemään punaista. Tiistaina Savonlinnassa kokoontui poikkeuksellisen suuri joukko huolestuneita kalastajia.

– Niin vesialueiden omistajat, kotitarvekalastajat kuin ammattikalastajat ovat kyllästyneet tähän. Koko ajan näitä rajoituksia tiukennetaan tai ainakin ehdotellaan sellaista, kertoo Etelä-Savon kalatalouskeskuksen kalatalousneuvoja Harry Härkönen.

Tiistain tilaisuudessa olleet noin 150 kalastajaa ryhtyvät toimeen Saimaalla kalastuksen puolesta. Kalastajien julkilausuman mukaan kalastusrajoitteet pitäisi jättää nykyiselleen. Lisäksi kalastajat arvostelevat muun muassa radiolähetetinten käyttö norpilla. Kalastajat alkavat kerätä myös nimiä kalastuksen puolesta.

Ärtymystä kalastajien keskuudessa herättää metsähallituksen sekä useiden luonnonsuojelujärjestöjen vaatimus laajentaa verkkokalastuskieltoa heinäkuun puolelle saakka.

– Se on erittäin huono juttu. Jos kalastajat vähenee, niin ei tule myöskään lupatuloja. Heinäkuussa, kun kaikki on lomalla ja mökkiläiset paikalla, niin tulee eniten lupatulokertymää. Silloin myydään kalastuslupia, niin se on tärkein kuukausi rahan keräämisessä, Härkönen pohtii.

"Keskustelua käytävä rajoitusten levittämisestä heinäkuulle"

Metsähallitus sekä luonnonsuojelujärjestöt vaativat puolestaan verkkokalastusrajoitusten laajentamista heinäkuulle. Saimaannorpan suojelustrategian mukaan kantaa yritetään kasvattaa 400 norppaan vuoteen 2025 mennessä. Kannan kasvu vaatii metsähallituksen mukaan kalanpyydyskuolemien pysäyttämisen ja viimeisimpien metsähallituksen tutkimusten mukaan juuri heinäkuussa norppia jää eniten verkkoihin ja muihin kalanpyydyksiin.

– Näyttää nyt siltä, että viimeisen kolmen vuoden aikana, kun meillä on ollut nämä laajat verkkorajoitusalueet, niin noin 70 prosenttia kuuteista, jotka ovat kalanpyydyksiin kuollut, ovat kuolleet heinäkuun aikana. Nyt pitää hyvin vakavasti pohtia pitääkö heinäkuulle laajentaa nämä rajoitukset, metsähallituksen ylitarkastaja Tero Sipilä pohtii.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) on pyytänyt nopeasti koolle jo olemassa olevan norppatyöryhmän pohtimaan norppa-asetuksen jatkoa.

– Ensimmäinen asia on se, että saimaannorppa on pelastettava ja kanta pitää saada vahvistumaan. Toinen asia on se, että mietitään niitä keinoja, mitä siihen tarvitaan ja arvioidaan ovatko nykyiset suojeluasetukset riittäviä, Orpo pohtii.