EU:n Ukrainan kriisin vuoksi Venäjälle asettamien talouspakotteiden vaikutukset Suomen taloudelle on arvioitava ensi vuoden budjettia tehtäessä, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaatii.
– Jos EU:n arvio pakotteiden vaikutuksista Venäjän talouteen pitää paikkansa, että viisi prosenttia sen takia tipahtaisi, niin sillä on kyllä ilman muuta vaikutukset Suomeen, Suomen työpaikkoihin ja suomalaisiin yrityksiin, Sipilä sanoo Yle Uutisten haastattelussa.
Suomen taloudelliset intressit kaupankäynnissä Venäjän kanssa ovat isot, Sipilä muistuttaa.
– Se pakotekeskustelussa on hämmentänyt, kun on sanottu, että vaikutukset ovat pieniä. Ne ovat ilman muuta suuria.
Hän ei ota kantaa siihen, olivatko tiukemmat talouspakotteet oikea vai väärä ratkaisu.
– Poliittinen paine kasvoi USA:ssa ja Euroopassa sillä tavalla, että kyllä tämä seuraava askel oli aika väistämätön, Sipilä muotoilee.