Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mielestä Venäjän ja länsimaailman välien heikentyminen koettelee erityisesti Suomea.
Niinistö sanoi perjantaina vierailullaan Heinolassa olevansa huolestunut kielteisyyden kierteen syvenemisestä idän ja lännen välillä.
– Kielteisyyden kierre, joka näyttää vallitsevan maailmanpoltiikassa lännen ja Venäjän välillä, ei ole koskaan ollut hyväksi kenellekään ja kaikkein vähiten se on hyväksi Suomelle. Henkinen muuri on kaikkein valitettavinta oikeastaan Suomelle, Niinistö sanoi.
Niinistön mukaan Suomi on ollut mukana päättämässä EU:n Venäjälle asettamista pakotteista, eikä voi omin päin tehdä omia sopimuksia Venäjän kanssa. Hän pitää mahdollisena, että Venäjä ryhtyy vastatoimiin, jotka voivat koskea suoraan myös Suomea.
– Olemme ensimmäiset vastatoimet nähneet, ne eivät ole mitenkään liittyneet Suomeen, mutta jos kierre syvenee niin täytyy olla valmistautunut siihen, että tulee myös sellaisia vastatoimia jotka kohdentuvat meihin, Niinistö sanoi.
Niinistö kertoi käyneensä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa viime viikolla puhelimitse noin tunnin keskustelun.
– Se oli tunnin verran vuoropuhelua ja siinä mielessä se oli erittäin hyvä. Presidentti Putin käy kyllä aika säännönmukaisia keskusteluja myös Saksaan, Ranskaan ja niin edelleen. Tällaisen vuoropuheluyhteyden säilyttäminen ja mahdollinen tehostaminen on tärkeää, presidentti totesi.
"Turvallisuusyhteistyön kartoitus tärkeää"
Presidentin mielestä EU-maiden on syytä pohtia yhteistä turvallisuuspolitiikkaansa. Hän sanoo huomanneensa myös muiden eurooppalaisten kannattavan yhteistyötä.
Sisäisesti Niinistö pitää tärkeänä lähikuukausina tehtävää kokonaiskartoitusta Suomen erilaisten kumppanuuksien hyödyistä.
– Ennen kaikkea sen, mihin asti niissä oletetaan päästävän. Pidän tärkeänä kokonaiskartoitusta, jossa myös Nato tulee selvitettyä. Ottaen huomioon nimenomaan sen, minne asti on päästävissä nykyisten kumppanuuksien pohjalta, Niinistö sanoi.