Hallituksen budjettiriiheen on kuukausi, ja valtiovarainministeriö valmistelee omaa esitystään. Talouskasvu alkaa nollalla.

Keskustan ryhmäpuheenjohtaja Kimmo Tiilikainen vaatii hallitukselta työllisyys- ja kasvupakettia, vaikka hallitus ruttasi 1,1 miljardin kasvupaketin kasaan vain kuukausi sitten. Mikä on vikana?

- Ei siinä ollut yhtäkään välittömästi työtöntä tai yrittäjää helpottavaa asiaa. Kovin on vielä paljon petrattavaa Stubbilla ja Rinteellä, Tiilikainen valittaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tuomitsee hallituksen toiminnan vain ensi kevään vaalien odotteluksi.

- Mutta ei meillä ole varaa odottaa. Hallituksen elvytys oli sitä, että rahat jäykistettiin muutamaan ratakiskopariin, ei se vie taloutta nousuun, Soini tiivistää.

PS: ALV pois pieniltä yrityksiltä

Suuret oppositiopuolueet perussuomalaiset ja keskusta vaativat hallitukselta kunnon otetta työttömyydestä. Viime aikojen suuret irtisanomisuutiset huolestuttavat, ja vastapainoksi pitää luoda paremmat edellytykset yrittäjille.

- Meidän täytyy tätä pienyrittäjien arvonlisäverovapautta nostaa ylöspäin. Meille tulee iso määrä työttömiä Oulusta, heissä on paljon potentiaalista yrittäjää. Jos eivät he pääse alkuun, niin siitä ei tule mitään, Soini esittää.

Nykyisin alle 8500 euron liikevaihdolla yrityksen ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa, ja verohelpotuksia saa 22500 euron liikevaihtoon asti. Perussuomalaisten puheenjohtaja hakisi mallia myös Viron yritysverotuksesta.

- Tässä on pikkuveli saanut asiansa aika hyvään malliin, tekemällä asioita toisin kuin aina on tehty. Niin on meidänkin tehtävä.

Soinin mielestä toinen paukku kysynnän kasvattamiseen saataisiin energiapolitiikalla. Turve ja hake pitää saada kattiloihin, ja ydinvoimapäätös pöytään.

- Jos joku on valmis investoimaan Suomeen miljardeja, on syytä tehdä se eikä polttaa koksia. Hallitus ei syksyllä voi väistää vastuutaan. Hallitus ei voi olla takiaispuolueen taskussa, Soini tölväisee vihreiden suuntaan.

Keskusta: Lisää kasvua, vähemmän menoja

Myös keskusta toivoo verohelpotuksia ja pitkän listan muita toimia pienille ja keskisuurille yrityksille.

- Uudet työpaikat syntyy pieniin ja keskisuurin yrityksiin, siellä paljon tehtävää. Toivomme, että hallitus luopuu oppivelvollisuusiän nostosta ja lasten kotihoidontuen pilkkomisesta. Lisää kasvua ja työtä, vähemmän menoja.

Tiilikainen on innostunut siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen ratkaisivat kaikki puolueet yhdessä. Hänen mielestään yhteismiitinki pitäisi nyt panna vireille työllisyydestä.