Europarlamentaarikko, entinen moninkertainen kansanedustaja, ministeri, presidenttiehdokas ja pitkäaikainen keskustan puoluejohtaja ja nykyinen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on kirjoittanut kesäteatterinäytelmän "Kahden Kemin patriarkka" omistamansa Pohjanrannan tiluksille, navetan ylisille.
Historiallinen aihe liittyy tilan entiseen omistajaan Kemin pormestariin Matti Niemelään.
Näytelmän ohjaamiseen on tullut apua muulta teatteriseurueelta, joka koostuu Väyrysen yrityksen työntekijöistä ja nuoruusajan nuorisoseuralaisista.
Väyrysellä on päärooli ja pitkissä repliikeissä on paljon muistamista.
– Ei ole vaikea muistaa omaa tekstiä ja onhan meillä varalta kuiskaaja, Väyrynen sanoo.
Perjantain ensi-illan jälkeen näytelmää esitetään neljä kertaa.
– Jos yleisö haluaa, näytöksiä voidaan lisätä, Väyrynen lupaa.