Yli puolet suomalaisista vastustaa turpeen kaivamista soista, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton teettämä tutkimus. Heinäkuun alussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista. Heistä 54 prosenttia vähentäisi turvetuotantoa ympäristösyistä. Kolmannes vastaajista oli eri mieltä ja reilu kymmenes ei kertonut kantaansa.
Naiset olivat turvevastaisempia, kun taas miesten kannat jakautuivat tasaisesti puolesta ja vastaan. Turvekriittisintä väestöä löytyy kaupungeista ja pääkaupunkiseudulta, mutta myös maaseudulla enemmistö olisi valmis vähentämään turpeen nostoa. Pohjois-Suomessa kannat jakaantuivat tasan.
Puolueista vain Keskustan ja Perussuomalaisten kannattajien enemmistö pitäisi kiinni turpeen kaivamisesta. Keskustan kannattajista 54 prosenttia vastusti turpeen kaivamisen vähentämistä. Perussuomalaisten kohdalla ero ei ollut yhtä selvä: 44 prosenttia kannattaa ja 51 prosenttia vastustaa.
Kaikkien muiden puolueiden kannattajista enemmistö vähentäisi turpeen kaivuuta.
Tulokset julkaistiin Porissa SuomiAreenalla luonnonsuojeluliiton järjestämän turvekeskustelun yhteydessä.