Kaksi kovaa satakuntalaista kokoomuspoliitikkoa ei ole mukana, kun kansanedustajat hakevat jatkopaikkoja. Anne Holmlund (kok.) on tehnyt päätöksensä: hän ei ole seuraavissa vaaleissa ehdolla. Sampsa Kataja (kok.) ilmoitti jo alkuviikolla, ettei jatka.
Ari Jalonen (ps.), Kristiina Salonen (sd.), Jari Myllykoski (vas.), Timo Kalli (kesk.) ja Krista Kiuru (sd.) pyrkivät varmasti jatkokaudelle. Sauli Ahvenjärvi (kd.) kertoo näillä näkymin ryhtyvänsä yhä ehdokkaaksi, mutta Anssi Joutsenlahti (ps.) ei ole asiaa vielä päättänyt.
Kansanedustajat kertoivat aikeistaan tänään Porissa.
Satakuntaliiton järjestämässä Satakunnan kansanedustajat lauteilla -tilaisuudessa kyseltiin poliitikkojen jatkosuunnitelmista. Porin Kehräämössä tunnelma oli suorastaan kuuma ja väkeä oli paikalla runsaasti.
Kansanedustajat: Liikenneasioissa saavutettu paljon, sitä ei vain muisteta
Kansa oli lähettänyt kysymyksiä ennakkoon Satakuntaliiton nettisivujen kautta. Myös paikalla ollut yleisö intoutui rustaamaan kysymyksiä tukkupäin. Teemat olivat tuttuja, liikenne, koulutus, työllistyminen.
Kun yleisöltä kysyttiin, moniko pitää kansanedustajien työtä onnistuneena liikenneasioissa nousi vain muutama käsi. Kansanedustajat muistuttivat, että rahaa on saatu, mutta sitä ei enää muisteta. Töitä liikenneasioiden parissa on tehty rintarinnan ja hartiavoimin yli puoluerajojen, vakuuttivat edustajat.
Kaikki kansanedustajat uskovat, että tiehankkeita saadaan vielä toteutettua tällä kaudella. Kasitien osalta usko oli erityisen vahva. Esimerkiksi Anne Holmlund sanoi, että kotiinpäinvetämisestä saa aina haukkuja, teki sitä sitten tai ei: molemmat tavat ovat vääriä.
Koulua pitää uudistaa - Kiuru ja Kataja yllättäen samalla linjalla
Keskustelua käytiin myös Pisa-tutkimuksesta ja siitä, miten koulujärjestelmää pitäisi uudistaa. Mielipiteitä riitti.
– Nyt lyödään opintosuunnitelmia lukkoon ja uudistukset koulutukseen pitää tehdä tässä vaiheessa. Syksyllä käynnistetään iso kampanja ja käydään keskustelua siitä, millä tavalla koulusta tehdään parempi ja oppilaita motivoiva, Krista Kiuru kertoi.
Sauli Ahvenjärven mukaan pojat pärjäävät huonommin kuin tytöt, koska koulujärjestelmä ei ota huomioon, että tytöt kypsyvät nopeammin. Tämä pitäisikin huomioida koulujärjestelmän uudistuksessa.
Sampsa Kataja vaati pienempiä ryhmäkokoja ja jaettuja tunteja.
– Näin saa parhaan ja laadukkaimman opetuksen. Kaikki paukut pitäisi laittaa siihen. Rahaahan on aina liian vähän, mutta sitä pitäisi mielestäni ohjata erityisesti koulutuksen alkupäähän, eli perusopetukseen.
Kiuru tarttui heti Katajan kommenttiin.
– Ensimmäinen kokoomuslainen poliitikko, jonka tunnen, otti saman linjan kun SDP, ettei peruskoulusta olisi pitänyt leikata yhtään.
Kristiina Salonen kiinnitti huomiota suureen määrään alisuoriutujia.
– Jotkut kokevat, etteivät kuulu joukkoon ja ovat esimerkiksi kiusattuja. Pitäisi tehdä työtä, että kaikki voisivat hyvin.
Myös vanhemmat tukena
Anssi Joutsenlahden mielestä koulutuksen sisällössäkin olisi parantamisen varaan.
– Nuori pitäisi kouluttaa yrittämään ja tekemään kauppaa. Näin talous paranisi.
Timo Kalli muistutti, että järjestelmän ja koulun kehittäminen eivät riitä, vaan lasten vanhempien pitäisi olla enemmän tukena kasvatuksessa. Nyt on perheitä, joissa ei anneta tukea. Oppilashuoltoon onkin kiinnitettävä enemmän huomiota.
Yleisö osoitti kommentille suosiotaan suurin aplodein.
Jari Myllykoski oli samaa mieltä: perheiden varhainen tukeminen on tärkeää.
– Syrjäytymisen polulle ei saisi joutua nuoresta alkaen.
Nikkelipäästön syyt tutkittava - kansanedustajat median tietojen varassa
Kansanedustajat olivat yksimielisiä siitä, että nikkelipäästön syyt pitää selvittää perin pohjin. Pisimmälle meni Sauli Ahvenjärvi (kd).
– Valtioneuvoston pitää harkita, että Harjavallan nikkelipäästöstä aloitetaan onnettomuustutkinta.
Kristiina Salonen muistutti, että heitä ei ole informoitu nikkelionnettomuudesta erikseen, vaan edustajat ovat samalla viivalla kansalaisten kanssa.
– Olemme median tietojen varassa.