Porin apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus (kok.) sanoo, ettei ole vielä pohtinut ehdokkuutta eduskuntavaaleissa. Kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) nosti Hannuksen nimen esille samalla, kun toisen kauden kansanedustaja itse ilmoitti jättävänsä eduskunnan vuonna 2015.

Hannus sanoo pitävänsä valitettavana, että Kataja jättää eduskunnan. Hannuksen mielestä Kataja on ollut erinomainen kansanedustaja Porin ja alueen talouskehityksen kannalta. Hän sanoo Katajan olevan Porille merkittävä, vaikutusvaltainen edunvalvoja.

– En ole vielä pohtinut omaa ehdokkuuttani. Siinä on monta asiaa, joita täytyy miettiä. On tärkeää, että kokoomuksella on hyviä, elinkeinoelämän merkityksen ymmärtäviä ehdokkaita, Hannus sanoo.

Hannuksenkin seuraajaa pohditaan

Kokoomuslainen Kari Hannus on työskennellyt pitkään Porin teknisenä apulaiskaupunginjohtajana. Vuonna 1952 syntynyt Hannus on lähellä eläkeikää, ja kokoomuksessa on jo pohdittu hänen seuraajaansa Porin kaupungin johdossa.

Kokoomuksen tavoitteena on vallata varsinainen kaupunginjohtajan paikka sitä vuosikymmenet hallinneilta demareilta, joilta porvaripuolue vei Porin suurimman puolueen tittelin viime kuntavaaleissa 2012. Porin johtamisjärjestelmään pitäisi joka tapauksessa tulla lähivuosina muutoksia, ja esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta saattaa tulla palkallinen tehtävä.

Sampsa Kataja on jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut kaupunginhallituksen johtamisesta, jos paikan nykyinen haltija Jaana Laitinen-Pesola (kok.) siirtyy muihin tehtäviin eli esimerkiksi pääsee kansanedustajaksi.