Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja jättää valtakunnanpolitiikan, kertoo maanantain Helsingin Sanomat. Kataja ei aio lähteä ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän aikoo kuitenkin jatkaa Porin kunnallispolitiikassa.
Lehdelle antamassaan haastattelussa Kataja kertoo haluavansa viettää aikaa Porissa asuvan perheensä kanssa. Hän sanoo myös haluavansa takaisin elinkeinoelämään ja asianajajan töihin.
– Kyllä se on tullut todistetuksi, että olen selvästi parempi asianajaja kuin poliitikko, Kataja sanoo.
Kataja kertoi päätöksestään kokoomuksen entiselle puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle viime vuonna ja nykyiselle puheenjohtajalle Alexander Stubbille heti tämän valinnan jälkeen.
Kataja on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 2007 ja Porin kaupunginvaltuustossa vuodesta 1997.