Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) toteaa yhteisöpalvelu Facebookissa, että Norilsk Nickelin on tunnettava suurta vastuuta Harjavallan tehtaan nikkelipäästöstä ja korjattava toimintatapojaan.

– Päästön mittaluokka on niin suuri, että myös siihen johtanut tapahtumaketju on tutkittava tarkkaan. Ympäristölupa ja lainsäädäntö eivät salli tällaista, hän kirjoittaa.

Niinistö luonnehtii ympäristövahinkoa vakavaksi. Koko vahingon tarkan mittaluokan selvittäminen vie hänen mukaansa aikaa ja se on tehtävä perusteellisesti.

Niinistö kertoo, että Varsinais-Suomen ely-keskus harkitsee asiassa tutkintapyynnön tekemistä poliisille.

Ely-keskus saa kaiken tarvitsemansa tuen riittävien mittausten toteuttamiseksi, hän sanoo.

Niinistö aikoo tutustua tilanteeseen paikan päällä Satakunnassa tiistaina.

– Haluan osoittaa tukeni ja koko ympäristöhallinnon tuen jokivarren asukkaille.

Yle Uutiset kertoi lauantaina, että Kokemäenjoesta on löydetty suuri määrä kuolleita simpukoita. Silminnäkijöiden mukaan simpukoita oli satojen metrien matkalla kymmeniä, jopa satoja. Yhteyttä viikon takaiseen nikkelipäästöön ei ole kuitenkaan toistaiseksi varmistettu.