Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) on valmis harkitsemaan kalastusrajoitusten tiukentamista, mikäli saimaannorpan suojelu sitä vaatii. Ministeri olisi tarvittaessa valmis pidentämään niin sanottua kuuttiasetusta, joka kieltää kalaverkkojen käytön saimaannorpan tärkeimmillä lisääntymisalueilla huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun.
– Kysymys on esimerkiksi parin viikon jatkosta, jotta kuutit pääsevät kasvamaan ja vahvistumaan sen verran, että ovat paremmin suojassa verkoilta. Minusta tämä olisi nimenomaan yksi keskeisiä asioita, joita työryhmän pitää syksyllä miettiä, ministeri sanoo.
Toinen saimaannorpan suojelua varten säädetty asetus, pyydystyyppiasetus, on ministerin arvion mukaan toiminut nykyisellään hyvin. Ministeri kuitenkin painottaa, että varsinaisen arviotyön tekee työryhmä ensi syksynä.
Ministeri toivoo työryhmään paikallista asiantuntemusta
Maa- ja metsätalousministeri nimeää syksyllä työryhmän, joka arvioi nykyiset saimaannorpan suojelutoimet ja ryhtyy valmistelemaan asetuksille jatkoa. Pohjatyön olisi määrä olla valmiina viimeistään alkuvuodesta 2015, jotta varsinaiset asetukset saadaan valmiiksi ennen kevättä 2016. Ministeri pitää tärkeänä, että asetuksia tarkastetaan aika ajoin, jotta norpan suojelu pysyy ajan tasalla.
– Vähintään nykyisillä rajoituksilla tullaan jatkamaan. Nyt on päästy hyvään suuntaan saimaannorpan suojelussa. Syksyllä arvioidaan ja pohditaan huolella, onko tarvetta lisätoimenpiteille, Orpo sanoo.
Työryhmään ministeri toivoo laajaa asiantuntijaryhmää, jossa kuullaan myös paikallista asiantuntemusta. Työryhmään tullaan nimeämään niin ministeriön, luonnonsuojelujärjestön kuin kalastajien edustajia.
– Toivoisin, että löytyisi mahdollisimman suuri yhteisymmärrys sille, että saadaan kanta suojeltua, ministeri sanoo.
Suojelubiologi huolissaan kannan kehityksen pysähtymisestä
Metsähallituksen asiantuntijan mukaan nykyiillä asetuksilla norppakannan koko ei vaikuta kasvavan. Saimaannorpan suojelustrategian tavoitteena on, että vuonna 2025 Suomessa olisi 400 hylkeen kanta, jolloin välitön sukupuuton uhka olisi estetty.
Tällä hetkellä kanta on noin 310.
– Nykyiset asetukset ovat kompromisseja. Norpan suojelun kannalta ne eivät ole riittävän laajoja alueellisesti eivätkä ajallisesti. Tulevia asetuksia säädettäessä täytyy tarkoin käydä läpi mihin aikaan vuodesta ja missä norppia on jäänyt kalanpyydyksiin, sanoo suojelubiologi Jouni Koskela.
Koskelan mukaan vaarana on, että kanta junnaa nykyisellä kehityksellä suurin piirtein paikoillaan.
– Jos sattuu huono vuosi väliin, siinä pitää olla pari hyvää vuotta, että kanta toipuu, sanoo Koskela.