Mistä on kyse?

Suomalainen on juro. Se ei paljoa puhu. Näin sanoo myytti. Ainakin yhteislaulu tuntuu kuitenkin jäykiltä suomalaisiltakin sujuvan. Tätä mieltä on ainakin satoja yhteislauluiltoja vuosikymmenten varrella johtanut Mikko Alatalo.

– Kyllä se on ainutlaatuinen tunnelma, kun on hyvä keli ja sopivasti jotain hyvää juomaa siinä edessä, Alatalo toteaa.

Alatalon lauluillat jatkuvat edelleen. Tänä kesänä niitä on erityisen paljon Kymenlaaksossa, Kotkassa, Haminassa ja Kouvolassa. Mukana on lauluja laidasta laitaan, muun muassa edesmenneen laulajalegenda Kirkan tuotantoa.

– Tunsin Kirkan hyvin. Muistan kun hän voitti Syksyn sävel -kilpailun vuonna 1988 kappaleellaan Surun pyyhit silmistäni pois. Minut oli laitettu erehdyksessä osallistumaan väärällä biisillä, mutta Kirkan voittoa ei voinut harmitella, oikeaan osoitteeseen meni, Alatalo muistelee.

Lauluihin liittyy tunteita ja muistoja

Alatalon mielestä vanhat suomalaiset iskelmät ja muutkin laulut sisältävät paljon salattua kansakunnan muistia.

– Jopa ne banaaleimmatkin kappaleet, jotka saattavat kuulostaa vähän korneilta tänä päivänä, niissäkin on jujunsa.

Monet suomalaiset laulut siirtyvät sukupolvelta toiselle.

– Paula Koivuniemen Tummat silmät, ruskea tukka, Matin ja Tepon Mä joka päivä töitä teen, useat Junnu Vainion kappaleet...

Alatalo muistuttaa myös, että monet laulut liittyvät ihmisten elämäntilanteisiin, hetkiin ja kokemuksiin vuosien varrella.

– Kuka on löytänyt oman rakkautensa kuullessaan biisin Alku kaiken kauniin, kuka taas kokenut avioeron kuullessaan biisin Ihmisen ikävä toisen luo. Tällaisia vanhoja hetkiä on hienoa muistella yhdessä ihmisten kanssa, Alatalo toteaa.

Mikä sitten saa jäyhän suomalaisen avaamaan suunsa lauluilloissa?

– Se on se joukon voima! Monille on jäänyt trauma vaikkapa koululuokan edessä yksin laulamisesta, mutta kun lauletaan yhdessä, ei kenenkään tarvitse olla kympin laulaja, Alatalo vakuuttaa.